It´s a wrap

Vai olisko se tilinteon hetki

Just hokasin että taidampa tehä tänä aamuna tämän vuoden viimesen postauksen, ihan jo senki takia että muutenkin päätin rauhottaa tämän sosiaalisen elämäni siihen asti kun on taas palattu arkeen uuden vuoden jälkhen. Ja kun ei tässä minun elämässä niin kovasti ole kuitenkaan tapahtunu, ihanan tasasta tallaamistahan tämä on. Tosin toiveissa on että jos uusi vuosi tois tullessaan töitä, monta mielenkiintoista asiaa on tullu jo vastaan, niitä pitää vähän sulatella ja "huntata".

Nyt on hyvä muistella jo tehtyäki matkaa, siitähän on pauttiarallaa 9 kuukautta kun lähin tähän oman elämäni remppaan tositarkotuksella. Tai jos tuo remppa ei taia ollakaan hyvä sana, se kun pitäis joskus lopettaa (se remppa siis). No kuitenki, maalis-huhtikuusta 2015 tähän päivään asti on taivallettu, ylä- ja alamäkiä, hyvien ja huonojen kokemusten parissa. Ennenkaikkia kasvaen, henkisesti ja hirmuisesti.

Monet kysyy että paljonko on lähteny kiloja, paljonko senttejä jne jne.

Tähän pitää alkuun sanoa että se terve tavoitehan on se -500 g viikossa ja sitähän mulla oli alussa se painonpudotusvauhtiki noin reilun kuukauden ajan. Sitten tuli stoppi, oma aineenvaihdunta teki tenän jollain tasolla, ei vaan lähteny paino putoamaan ja siitä tuli alkukesästä jo melkeimpä stressi.

Onneksi minun pastori Zazka oli koko matkan ajan tukena ja turvana, pitämällä huolen siitä että mie opin kiinnittämään huomion siihen mitä olin saavuttanu enkä siihen mitä mie en vielä ollu saavuttanu. Kun stressaa esimerkiksi painon putoamisen kanssa, se itteasiassa hidastaa sitä aineenvaihduntaaki ja saattaa hyvinki stopata painonpudotuksen. Stressi on siis Belsebuupista, oikiasti!

Niin se vain alko pikkuhiljaa olemus muuttumaan, kokonaisuuessaan -8.5 kg on lähteny, lihasta on tullu varmaan tilalle (pitäis käyä siinä kehonkoostumusmittauksessa!!) ja senttejä on sitten lähtenyt pitkin kroppaa toistakymmentä. Puhtaan rasvakertymän tilalle on jäänyt löysempää nahkaa ja alta tuntuu orastavat lihakset, parhaiten mie nään muutoksen reisissäni. Heikoin kohta mulla on tuo vattan seutu, edelleen.

Mie en ole koskaan osannu pitää mitään muutospäiväkirjaa ja olenki mittaillu näitä "kriittisiä" mittoja sillon ku olen muistanu. Kun en kuitenkaan mihin fitnesslavoille tähtää niin ne mitat saa minun puolesta olla. Mutta se mihin mie olen kiinnittäny huomiota on ensinnäki aamulla heti kun herään; miltä tuntuu vatsassa. Ensimmäiset pari lasillista vettä kun hörppään heti herättyäni tiiän kyllä mahasta jos on tullu syötyä jotaki sopimatonta. Se minun akilleen kantapää eli maha on ollu mulle se ikuinen häpiän aihe. Mutta nyt se saa siellä minun puolesta röllöttää, se lähtee kun lähtee ja hitaastihan tuo on tullukki tuommoseksi.

Kuntotesti olis hauska tehä, tähän tuli heti mieleen se Ounasvaaran hyppyritornin rapuissa kesän lopulla tehty porrastreeni missä Jatta tais mitata minun kunnon kehitystä. Ja onhan se kehittyny: Ensimmäisien juoksutreenien aikana ja niien jälkeen mulla lensi aina laatta, tai siis se limaneritys oli jotaki helvetillistä. Se johtu kai siitä että korkea syke huonokuntosena laski alas liian nopiasti. Nyt kun tuo kunto on kasvanu, sykkeen laskeminen ei enää teekään sitä yrjöilyn tunnetta. Näin mie olen tämän pienessä mielessä ajatellu ja luultavasti oikein ymmärtäny.

Onhan sitä alamäkiäkin ollut; tuon painonjunnaamisen lisäksi työttömänä ollessa niinkin p-mäinen asia kuin talous pyrki tunkemaan yöuniin, stressas minua niin että mulla alko kirjaimellisesti lähtemään tukka päästä ja parisuhdekin meinas kirrata välillä. Mutta kun oikialla asenteella ja alas istumalla, puhumalla asiat halki se oikia perspektiivi tähänki löyty. Meillä on kotona nyt oikiasti hauskaa tehä yhessä ruokaa, ainahan tuo mies on ollu meillä se chef keittiössä mutta nyt me tehdään yhessä ruokaa, yritetään parhaimman mukhan olla esimerkkinä pojalle niitten kasvisten syömisen suhteen ja välillä sitte revitellään ihan ronskisti, niinku nyt pikkujouluaikana. Mutta siihen syömiseenki on tullu siis uus ulottuvuus, enää ei istuta sohvan nurkassa mättämässä roskaa naamaan vaan istutaan yhessä ruokapöytään, vaihetaan kuulumiset ja keskustellaan. Se on oikiasti joka päivä niin parasta!

Oma itsetunto on käyny välillä pohjalukemissa, välillä ihan pilvissä. Oikiastaan joka päivä pitäis nukkumaan mennessä illalla tehä pieni kooste niistä hyvistä asioista ja niistä huonoistaki. Ja päättää että ne huonot asiat jää sitten siihen, hoituvat omalla painollaan. Terve itsetunto mulla tulee siitä että olen oppinu olemaan itelleni armollinen, en siis fuskaa itseäni vaan jos jotain negatiivista sattuu (tai niitä lipsahduksia) niin se käsitellään siinä sitten ja jatketaan puhtaalta pöydältä etteenpäin. Ja tämä alkaa joka aamu. Ennen mie koin sen hetken hurman mässätessäni yksin illalla sohvalla kaikkia sontaaa suuhuni, se hurma kesti just sen aikaa kun se karkki-tai sipsipussi oli tyhjä ja sitten iski se itseinho ja häpiä. On siinä mielellä töitä kun pitää tämmöistä rääkkiä sietää.

Se yksinkertainen sääntö mullekin joka on toiminut on se ruokavalion säännöllisyys; syömällä 5-6 kertaa päivässä, puhdasta ja ravitsevaa ruokaa ei yksinkertaisesti jää tilaa enää millekään syöpöttelyhaluille, varsinkin kun sallii itelleen sen herkkupäivän tai vapaasyönnin hienosti sanottuna. Mie en siitä tingi enkä minun nähtävästi tarvikaan koska se mulla toimii.

Nytkin olen kohta lähössä kaupungille ostoksille, sieltä toivottavasti tarttuu raakasuklaata mukaan, jos kokeilis jotain ihanaa herkkua huomiselle illalle. Tai sitten tekasempa tänään jäätelöä pakastimeen, sen näkee sitten kun tuonne kaupoille lähen.

Ja eka kertaa elämäni aikana en tunne ees joulustressiä :) Näin on vaan päässynnä käymään että joulua vietetään ihan samalla tavalla kuin viimeiset 6 vuotta on tehty mutta nyt vain poikkeuksena on se etten vedä herneenpalkoja nenään kun en edelleenkään ole tehny sitä valtaisaa joulusiivousta tai leiponu yötä myöten herkkuja mitä kukaan ei syö. Mie haen hyvällä omalla tunnolla valmiit laatikot meille kotiin, mies hoitaa kinkun teon, mie syön pienen kalkkunarullan, Julmustia siemailen ja syön joulutorttuja. Enkä syö konvehtirasiaa kerralla :) Ei ees tee mieli, oikiasti.

Tommosia kapseleita mie olen nyt lisänny omaan kapselitarjontaan, miehän syön Omega-3:a, AloeVera-geeliä, monivitamiinivalmistetta ja sitten tätä aineenvaihduntaa vilkastuttavaa komboa. Hyvinhän se hyrskyttää tuolla sisällä matskua liikkeelle, nyt kun osaa tulkita omaa kroppaansa hyvin. Niin ja se heraprotskuhan on melkeinpä joka päivä jossain muodossa mulla mukana syömisissä.

Uudenvuoden lupauksia en ole vielä tehny mutta minusta tuntuu että mie teen vain yhen lupauksen: Ens vuodesta tulee vielä parempi kuin tästä vuodesta! Eikö siinä olekki ihan nokko? :)

Onnea ja iloa kaikille! Nautitaan ja eletään täysillä!!

Joulun odotusta

Tiptaptiptap

Nyt on sitten kalenterista jo käännetty vuoden viimeinen kuukausi esille, keittiöön on ilmestynyt pojan suklaajoulukalenteri ja ikkunoihin jouluvalot. Tämähän tietää sitä että kohta on joulu, tuo juhlista jaloin. Ja sitä ennen on itsenäisyyspäivä, pikkujouluja parit kappaleet.

Viime perjantaina pistimme ranttaliksi ukkokullan kanssa ja menimme viettämään yhdistyksen pikkujouluja "toispuoljokke". Mie olin valmistautunu niin henkisesti kuin fyysisesti tähän ruokapainotteiseen sesssioon ja olin kyllä iloisesti yllättyny miten mie nautin hyvällä omallatunnolla pöydän antimista. Pari lasillista punkkua kyytipojaksi ja jälkkärit, lähimme sitten kävellen kotiin. Ensin oli tarkotus käydä vielä jossain lasillisella mutta niin me päätettiin mennä suoraan kotiin ja ottaa vielä yömyssyt.

Aamulla kyllä tuntu jotenki "täyeltä" mahassa, mie luulen että mulle iski ruokakrapula. Se voi olla paljonki mahollista kun on syöny aikalailla tarkasti tähän asti että kun sinne pötsiin tunkee sitten muutaki ku broileria ja riisiä kasvisten lisäksi niin saattaahan siinä pakki vähän aikaa ihmetellä. Mutta se meni päivän aikana sulattelulenkillä ohi.

Joulunaikaan kuuluu osana leipominen, yllättäen tässäkin on tullu joku muutos sillä nyt meillä teki piparkakkutalon koristeluineen kaikkineen mies ja poika, mie heiluttelin tahtipuikkoa taustalla. Tai totta puhuen, minulla ei ole koskaan silloin pääsyä keittiöön kun siellä miesväki häärää, mie pysyttelen poissa tieltä ihan tyytyväisenä. Luulempa että mulle jää ainoastaan tehtäväksi perinteinen joulukakku- ja tortut, kinkunki mies paistaa itte.

Treenit kulkee, nyt mie olen lisännyt näitä kotijumppasessioita, tai ite asiassa aamulenkin lisäksi mie olen tehny kotona joko punttitreeniä tai omalla kehonpainolla treeniä. Sen lisäksi joogaan/meditoin, minusta on hyvä pysähtyä välillä, keskittyä hengittelyyn ja oman sielunvärinän kuunteluun (jopa tuli proosallinen vertauskuva). Mutta mulla tämäki toimii, vaihtelu tuo lisää puhtia arkeen ja sitten ne salitreenit ja muut kulkee taas erilailla kun vähän jotain tekee toisella lailla. Mukava oli huomata myös se että kun tässä tällä viikolla kävin lenkillä, päätin laskeskella kaikenlaisia mielenkiintosia juttuja mitä vastaan tuli. Tuli niin hyviä kuin huonojaki asioita vastaan, hyvät selätti loppukäessä ne huonot puolet (ne kännykkään puhuvat autoilijat, -kele!!) ja kotiin tullessa tuli oikiasti hyvä olo, taas.

Tänä aamuna tuli hyvä olo kun luin jälleen Bettinan blogia. Siinä tuli taas niin hyvin esille että ihan oikiasti elämäntapamuutoksessa ei ole kyse vain ruokavaliosta (tai dieetistä), ei vain  laihduttamisesta tai ei vain treenaamisesta. Kyse on pyrkiä olemaan ihminen, jolla on oikia elämänasenne, sallii itelleen nauttia hyvistä asioista ja löytää tasapainon kaikessa mitä tekee.

Minun päässäni tämmönen pieni lamppu syttyy joka ikinen aamu, joka aamu aloitan homman niin sanotusti puhtaalta pöydältä, keskityn siihen oman tasapainosen elämän löytämiseen joka päivä uuestaan ja uuestaan. Toivottavasti niin Joulupukki, mies ja poika ja ympärilläni olevat tärkeät ihmiset tämän huomaavat. Mie voin sanoa että näin loppuvuoden häämöttäessä ja uuen kohta koittaessa mie olen löytäny tasapainon.

Ihanaa ja lämmintä joulunodotusta!

Joulu tuo tullessaan ison ilon,
ja ehkäpä myös muutaman lisäkilon.
Mutta ei nyt huolta asiasta tästä,
vaan nautitaan elämästä!

     

Hiljaa hyvä tulee

Kehitystä tavistasolla

Ei ollut tänä-aamuna tarkoitus jäädä tähän koneen ääreen kovin kauaksi, mutta yllättäen olenki viettänyt aamuherätyksen jälkeen jo jonkun tunnin tekemässä omia juttujani tietsikalla. Samallahan se tulee tämä blogipäivityskin.

Tämä aamu alkoi klo 6:n lenkillä, tein pitkästä aikaa juoksulenkin! Syynä juoksutaukoon on tämä arktinen elementti eli lumi ja jää. Kadut jäätyi ja lunta on tullut parikymmentä senttiä siihen päälle. Se yhdistettynä minun juoksulenkkareihin ei ollu hyvä yhistelmä joten viime viikolla suuntasin clasulle ja sieltä ostin tennareihin asennettavat kumiset piikkitassukat. En mie tiiä millä sanalla noita voi kuvat kuin piikkitassukat; pääasia että ne sopi minun kukkarolle ja ne toimii. (Yhä toivon joulupukilta IceBug:ja, vink vink).

Kävin pari pitempää lenkkiä näillä jo aiemmin mutta tämänaamuinen juoksulenkki oli sitte se "ultimate" testi näille. Hyvinhän nuo piti koparat kentässä eikä haitannut tuo pohjan jäätyminenkään. Eiliseen pakkaskeliin verrattuna aamun lenkki oli varsin lepposa, oli vain -1 mittarissa kun lähdin.

Aamupalan teko ja sitten minä ässityin tähän koneen ääreen, pesukoneen laulaessa taas eco-ohjelman tahtiin. Ruokalistan suunnittelua ja lueskelua muitten aiheitten parissa. Semmonen tämä aamu.

Se mistä mie ajattelin kirjottaa oli aivan mahtava blogikirjoitus mitä Bettina Gräsbeck julkaisi jälleen; mie olen seurannu tämän pron blogia ja Youtube-kanavaa jo tovin. Rautanen mimmi mutta niin mahtavalla tavalla "jalat maassa" eikä turhaan häröile kaikkien muotivirtauksien matkassa sinne tänne. Hän kirjotteli mm. seuraavaa:

"Vaikka kävisi vain kerran salilla viikossa, se on enemmän kuin ei yhtään kertaa, ja se on kehitystä.
Kun nahkatakki kiristää hartioista, on tapahtunut kehitystä.
Jos se taas kiristää vatsasta, se ei ole kehitystä.
Kun vaihtaa välipalan suklaapatukan maitorahkaan, on se kehitystä.
Kun vaihtaa välipalan maitorahkan kananmuniin, aletaan ymmärtää monipuolisuuden päälle, ja se on kehitystä.
Kun kello soi kuudelta salille, ja laitat torkun päälle ja ajattelet että fak it, mutta sittenkin hyppäät sängystä ylös, se on helvetin hyvää kehitystä.
Kun laitat kyykkytankoon 10kg lisää, se on kehitystä"

Siis halleluja! Näinhän se on, meiän pitää oppia tunnistamaan hyvällä tavalla oma kehitys, omassa itessä. Se on hyvää kehitystä kun on oppinut olemaan itelle armollinen ja rakastaa itteänsä, no vaikka kattomalla itteäs lenkin tai treenin jälkeen, nostamalla peukkua peilikuvalles ja sanomalla hyvä tyttö. Tai kun teet itelles jotain uutta ruokaa, tajuat siinä että omat aistit on oppinut tunnistaa uusia makuja, nauttimaan väri-ilottelusta pannulla ja sulla on oikiasti kivaa tehdä hyvää ruokaa!
Kehitystä on sekin että tulevana perjantaina aion nauttia pikkujouluruoka-tarjonnasta, nautinpa pari lasillista viiniä siinä ohessa ja ihan täysin hyvällä omallatunnolla. Pääasiana hyvä seura, hyvä ruoka ja hauska ilta.

Oon minä toki välillä tuijotellu tuota minun heikkoa kohtaa eli vatsan/vyötärönseutua ja miettiny miksi siellä ei sitä sikspäkkiä näy. No, minun bodini taitaa olla se mallia tynnyri ja ei se parinkymmenen vuoden aikana aikaansaatu tynnyri ihan hetkessä sieltä häivy. Ja eipä siinä, kyllä se kutistunu on. Mutta sen sijaan että vahtaisin vain tuota vyötärönseutua, huomaankin peilailevani muotoutuvia olkapäitä, erottuvia reisilihaksia (kyllä, niitä on!) ja kaventunutta kokonaisolemusta. Kaikista tärkeintä on se että voin sanoa rehellisesti voivani hyvin, kokonaisvaltasesti. Se on minusta tärkeintä, ei ne kilot eikä sentit.
Tästä kun luin vielä tuolta Bettinan blogista niin ihan sitä meinas herkistyä. Tai pitäiskö sanoa valaistuin, taas. Paljon oivalluksia on tullu matkan varrella eikä taia ihan hevillä nämä oivallukset loppua jos tämä matka oman itteni kehittämisessä jatkuu.

Hyvää viikkoa, sulle & mulle!

Failureen asti, ruokapähkäilyä ja hätäilyä

Failureen asti

Tämä Bullin teesi se on sitkaasti paukuttanut minun päässä viime lauantaista asti. Jos jotain jäi mieleen (niiden vaikuttavien lihasten lisäksi) niin tämä.. Niin simppeliä se vain on, kun treenaat, treenaa sarja niin että lopetat vasta kun ei enää vain mene, yhtään, mihinkään, ei vaan siis jaksa ja se on siinä. Sitten vain happea ja uutta putkeen.
Tätä mie sitten toteutin viime viikon treeneissä, tosin sillä erotuksella etten esimerkiksi penkkipunnerruksia tai jalkaprässiä voinu tehä niin failureen asti kun olin yksin. Solis niin kiva kun olis niitä varmentajia siinä kattomassa perään. Mie kun menin salille niin menin aina aamusta, mutta jospa se joku päivä menee sitten kaverinkin kanssa. Me ollaan kyllä jo alustavasti pt-kamun kanssa sovittu että yhessä tehhään vielä se killeri-treeni missä viime lauantaina pebat huusi hoosiannaa.

No, ite asiaan, tässä alla viikon treeniohjelma, jonka lisäksi mie olen tehny kotona tai salilla vatsalihasliikkeitä, käyny aamulenkillä. Kehonhuolto on tästä pois, sitä en ole tehny (soo soo). Lauantain kehonhuolloksi/venyttelyksi kai lasketaan noin 10 sankollisen kantaminen saunalle mökillä, siinä verty kummasti olkapäät ja koko muijakin kun tuossa loskassa kahlo..

Treenipäivä 1
Rinta, olkapäät, ojentajat

Penkkipunnerrus
Vinopenkkipunnerrus smith
Ristikkäistalja
Pystypunnerrus käsipainoilla
Vipunostot sivuille käsipainoilla
Peckdeck
Ranskalainen punnerrus käsipainoilla

Treenipäivä 2
Jalat, vatsat

Smith-kyykky
Reidenojennus- ja koukistus
Jalkaprässi leveä
Pakarapotku
Pohkeet seisten -- Lisäksi Reisiloitonnus- ja lähennys
Vatsalihasliikkeet on yleensä: Vatsakone, vatsalihaspito kyynärnojassa ja pallon kanssa selällään vieden jumppapallo vuorotellen jalkojen kautta käsiin ja vaihtaen, linkkuveitsiasennossa pysyen.
Nämä vatsalihasliikkeet vaihtelee fiilispohjalla, näitä liikkeitä pitäisi aina kerralla tehdä 2-3 variaatiota yhen treenin aikana.

Treenipäivä 3
Selkä, hauikset, kyynärvarret

Leuanveto (leveä myötäote)
Alataljasoutu
Alataljaveto seisten
Reverse hyper extension
Selänojennus
Hauiskääntö alataljalla
Vasarahauiskääntö alataljalla
Hauiskääntö vipuvarsikoneella.

Alkuun lämmittelyt (yleensä hoituu tuolla käpyttelemällä salille ja takaisin) ja keppijumppailemalla. Joissaki sarjoissa teen ilman painoja alkulämpät.

Tähän sitten vois (ja tulis) lisätä päälle toiminnallinen treeni 1 krt viikko ja se kehonhuolto!! Mulla niiiin hävettää myöntää että se jää aina paitsioon ja siinä vaiheessa kun joku paikka on ku kivireki, niin sitä vasta havahtuu. Mutta ehkä se tarvii just sen; nimittäin salilla on tosi hyvä rullailla paikat auki, sitä ei tuu kotona ku röhnötettyä lattialla huokailemassa ku paikat on kipiänä. Ja ne on kipiänä, uskokaa pois!
Viimeksi kun tein nuo olkapää ja ojentajatreenin niin olipa allit hellänä parin päivän päästä. Jalkatreenistä onki videokuvaa missä lähen salilta, se tärinä ja vaapunta ei ihan ehkä näkyny siinä mutta voin sanua että se tunne kun piti miettiä miten laskeudut portaat alas, oli aikamoinen hetki.. Ihan oikiasti piti ottaa vähän happea välillä. Mutta sinne se jäi tutina, kävelin loivan ylämäen saattelemana kotia, tein hopusti lounaan ja mätkähin sohvalle. Illalla piti laittaa JomoIcea koipiin, sen verran otti lihaksiin se treeni.

Tuota treeniä mie nyt tahkoan ja aion tahkota niin kauan että kun kysyn salilta uutta ohjelmaa, on treenipäiväkirjaan tullu mukavasti lisättyä painoja treenikertojen jälkeen! Tämmönen tavote.. Ja uskon että ne ammattilaiset mitkä näitä ohjeita salilla tekee, tietää sanoa kun on aikaa päivittää. Mie vaan teen!

Ruokapähkäilyä

Ruokailustahan mulla on tullut jo jonkinlainen rutiini, mie en enää ajattele omaa ruokailemistani muuta kuin polttoaineena kropalle, varsinkin sillon kun treenin jälkeen tuut kotia ja sinun pitää vain nopsasti saada ruoka syötyä. Tuo rutiini sitten pitää ymmärtää positiivisena asiana, mie ajattelin pitkään niin että ei sillä ole niin väliä koska syöt kunhan tiiät mitä syöt. Mutta juurikin mulla (ja niin varmaan monella muullaki) vaan yksinkertasesti toimii tuo että pitää niistä ruokaväleistä huolen ettei ne veny. Mulla se on maksimissaan 3.5 tuntia, sitten alkaa kärty haisemaan. Mulla meni pitkään tajuta tämä että itteni hyväksi, oman kroppani aineenvaihdunnan ja tehokkaan rasvanpolton takia pitää syödä se 5 ateriaa päivässä, siihen sitten treenin palautusjuoma lisäksi. Ja eikä mitään shaibaa tunkia sisään silloin kun syö, täyttää sen lautasen hyvällä puhtaalla ruualla. Muuten tulosta ei tule, kun ei jaksa (jos syö liian harvoin) ja aineenvaihdunta hidastuu, kroppa (mulla ensimmäisenä maha) menee jumiin ja sitten onkin tehtävä pari viikkoa töitä että pääsee takasin samoille urille. Tämäkin on opittu yrityksen ja erehyksen kautta.

Nyt kun rahatilanne on ikään kuin haastava välillä niin minun pitää entistä huolellisemmin miettiä meiän porukan ruokahankinnat, ihan senki takia ettei a) sorruta ostamaan "ohi budjetin" b) osteta semmoista mistä ei voi koko perhe nauttia. Eli mie olen pitänyt samaa linjaa ruoanlaiton suhteen että teen itelle "sivuun" oman annoksen ilman sitä kastiketta yms. ja perhe syö sitä "normikotiruokaa." Mutta samat raaka-aineet on meillä käytössä, ite tykkäisin joskus vähän kokeilla uusia reseptejä mutta kun tuo juniori on aika hitaasti syttyvää sorttia niin minun makuelämykset pitää sitten ite hoitaa laittamalla vaikka lounaalla jotain "ekstraa".

Sitten kuitenkin pitää huomioida tuo rahatilanne elikkä budjetti. Kovasti pitää suunnitella mitä tulee ostoslistalle kullakin viikolla. Meillä on suoraan sanottuna pariin otteeseen "keskusteltu" miksei siellä ruoka-kaupassa käydä silloin kun on tarvis ja mitä järkiä on käydä vain kerran viikossa ruokaostoksilla. Aluksi otettiin vähän yhteen siinäkin että syönkö mie porukan vararikkoon kun tätä elämäntapamuutosta aloittelin. Aika äkkiä mie pistin miehen ruotuun, tekemällä ihan vertailun mitä tuli ostettua ennen kaupasta ja mitä nyt. Ja se erohan oli suuri, ei yksin laadussa vaan myös hintatasolla.

Mie en ainakaan ite jaksa siellä kivijalkakaupassa ravata joka päivä, varsinkaan kun se tulee oikiasti kalliimmaksi. Mie en koe niiltä reissuilta koskaan selviäväni alle 20€:n. Sitä maitoa voi kyllä hakea aina kun se loppuu mutta kun viikon ruokalista on meleko lailla sama joka viikko niin samahan se on kertarytkäsyllä käydä täyttämässä ne varastot ja hankkia kerralla ne perustarvikkeet millä viikko mennään. Mulla on muutaki tekemistä ku ravata ruokakaupoissa, to be honest with you.. Ja onhan se kiva suunnitellakin; vaikka sitten kun tulee se vapaapäivä :)

Hätäilyä

Tähän asti mie oon hätäilly, mie oon tosi hyvä hättäilemään ja murehtimaan asioita, jopa ennakkoon. Mie saan jopa kehiteltyä morkkiksen asioista joita ei oo tapahtunu. Mie luulen että kaikki naiset ja erityisesti äitit on siinä hyviä. En tiiä miksi sitä kaivaa itelleen sitä henkistä kuoppaa että murehtii turhaan turhia asioita, varsinki yöllä. Tämän kans mie oon tehny kovasti töitä, yrittäny työntää taka-alalle oman tilanteeni niin työn, opiskelun ku talouden suhteen. Omakuva on parantunut mitä tulee omaan olemiseen äitinä ja puolisona mutta muuten.. se on vaan aina välillä vähän hankalaa.

Sitten kun heräät yöllä ajattelemaan että älä murehdi, nuku ja sulla soi kohta kellokin niin siinä sitä onkin murehtimisen kierre valmis.

Mie olen aamulenkeillä lopottanut viime metrien aikana itelleni mantraa Hakuna Matata (tosi huvittavaa mutta toimii). Mie siinä lopottaessani siirryn mielessäni sinne Afrikan savannille tollottamaan sitä huvittavaa Timonia ja siinä samassa tulee kyllä parempi mielikin ja asiat saa taas oikiat mittasuhteet.

Oikiat mittasuhteet tuli myös perjantai-lauantai yön aikana esille kun Pariisin terroristi-iskut tuli tietoon. Omat ongelmat meni heittäen romukoppaan ja tilalle tuli suru. Sitten huoli; onko ystävät siellä ok? Mitä on tapahtunu? Onneksi kaikki selvisi päivän aikana olevan ok. Mutta tuo suru painaa edelleen, viattomien uhrien ja heidän omaisten puolesta. Se ei hevillä häviä. Jotenkin käsittämätöntä että ihmisarvo ja elämä riistetään tuolla lailla. Selitä tämä lapselle jonka luottamus ja elämänjano on niin puhdasta ja täyttä. Minä sytytän tänä iltana heille (ja meille) kynttilän.

Mikä on kun teksti ei kulje, mikä on kun ei kirjoituta

Oho, sanompahan vain että onpa taas vierähtäny luvattoman paljon aikaa viime postauksesta. Tässä välissä nyt ei isompia ole sattunut, kaikki on fine lukuunottamatta tätä minun postailutaukoa. No, ompahan nyt enemmän mitä kirjotella. Sitä tuttua settiähän tähänkin postaukseen taitaa tulla mutta te lukuisat, arvoisat lukijani :) jotka tätäkin raapustelua luette, pääsette taas kärryille mitä mamman mielessä on viime viikkoina liikkunut.

Ulkona on pimeää, jatkuvaa pimeyttä mikä syö naista. Mie en malttais millään oottaa sitä lunta, tulis peittämään maat ja mannut että vähän tuntuis valosammalta. Mutta ei, se vähänenkin senttimäärä mitä tuonne erehyksessä tais viime viikolla tulla, on jo sulanu moneen kertaan pois. Aamulla ottaa niin kupoliin kun verhonraosta näkyy vain mustaa ja synkkää, vesi lotisee pihalla ja lämpöasteet on ainut positiivinen asia koko aamun aloituksessa.
Mie olen ottanut ns. hevoskuurin tuossa D-vitamiinin ja monivitamiinien syönnissä. Omega-3:t on korkattu ja illalla olen napsassut vielä sinkkiä naamaan. Osaksi sen takia että haluan varmistella että tulee nuo D-vitamiinitasot täyteen, sinkki pitää nassun kunnossa ja makianhimonkin loitolla.

Treenit kulkee vähän vaihtelevaan tyyliin, mutta kaikenkaikkiaan minä olen tyytyväinen siihen tahtiin ja määrään mikä mulle on tullu vähän niinku rutiiniksikin jo. Aamusella olen lähtenyt aamulenkille klo 6:n jälkeen, välistä yksin, välistä kaverin kanssa. Siinä 45 minuutin aikana saa pään ladattua uuteen päivään. Joskus ne on kulkenu vähän nahkeasti (kai se johtuu tuosta pimeästä) ja välistä kuten tänä aamuna, oikeinki lennokkaasti. Kummasti se juttuseurakin auttaa, tänä aamuna Jatan kanssa hölkätessä aika meni kuin siivillä!

Kuntosalitreeneihin tuli viime viikonlopun jälkeen semmonen ahaa-elämys. Uusi mottoni onki salilla tästä lähtien: Failureen asti. Tämän mulle iskosti mieleen Jari "Bull" Mentula joka oli tullu meiän salille Rovaniemen oman pojan Vertti Harjuniemen kanssa. Päivä meni seuratessa hemmojen käsitreeniä, seminaarissa kuunnellen viisauksia ruoasta, treenistä ja levosta ja loppuhuipentumana tyttöjen persustreeni missä "pojat" käskytti niin ankarasti ja perille asti tyttöjä että mieki irvistelin välissä. Lupauduin ottamaan kuvia minun PT:lle joka oli "piinapenkissä". Sitä sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta oli mahtava kattoa! Yhtään ei tytöt antaneet periksi!
Päällimmäisenä jäi kuitenkin itelle ymmärrys siitä että miten treenaatki, treenaa niin että puristat ne vihoviimeiset mehut sinne salille. Yhtään et "himmaile" vaan teet toistoja niin kauan että failure koittaa, siis kun ei enää jaksa. Sepä tarkoittaaki sitte että painoja pitää nostaa seuraavaan treeniin.
Tarkotus oli lähteä nyt illalla salille, mutta sitten iski suomeksi sanottuna laiskuus. Mie en ole mikään iltatreenari, vaan tykkään himmailla illalla jotaki muuta tekemällä. Lähen kaverin kanssa siltojen lenkille niin saan sitten pari aerobista tähän illalle. Aamuihmisenä lähen sitten huomenna aamusta salille. Kyllä lähtee!


Ruokavalion kanssa mennään aikalailla totuttuun tyyliin, teen kotiruokaa miehelle ja pojalle ja minä syön sitten sitä "omaa ruokaa". Tosin esimerkiksi mie teen itelleni samalla ruoan, paistan kanasuikaleet ja punnitsen riisin, miesväki saa sitten kanakastikkeen kaikilla herkuilla. Sama sitten esim. jauhelihan kanssa, mie jätän sen kastikkeen iteltäni pois, muuten syön samaa mitä muutkin. Tietysti mulla on se hyvä puoli että voin/saan syödä päivällä oman lounaani, eli saan sitte siihen aikaan tehä omat "eväät" mitkä sitten vaihtelee enemmän. Nyt löysin tarjouksesta puolikymmentä purkkia tonnikalaa, siitä saapi tehtyä aika monet sapuskat. Samaten olen uuelleen löytäny kesäkurpitsan, sitä mie nyt paistelen harva se päivä. Parsa ei uppoa vieläkään, ei huonostikaan. Thai chili-kastike on myös aika lempparia tällä hetkellä, ei nyt ihan holvaten mutta se antaa mukavasti potkua esim.riisiin. Niin ja sitten ihanat kardemumma, inkivääri (tuore) ja valkosipuli. Ne on myös minun favorite-mausteita. Ja torjuu hyvin flunssaa!

Vaakalukemia olen käynyt kurkkimassa aina fiiliksen osuessa kohalleen, en siis mitenkään säännöllisesti kun en halua sen(kään) tulevan miksikään stressinaiheeksi. Vaakalukema on asettunut nyt siihen "stabiiliin" kohtaan, mie tässä aloittelen isomman puristelun ruokailun suhteen niin saa sitten herkutella luvan kanssa kun se aika koittaa. Ja se aika on tulevissa pikkujouluissa ja jouluaaton- ja päivän aikaan, jolloin aion syödä hyvin joulun herkkuja. En ihan kuitenkaan sitä konvehtirasiaa, mutta joulutorttuja varmasti!
Joulusta tuli mieleen että näin työttömänä pitänee olla erityisen kiltti ja toivoa pukinkontista löytäväni ne IceBug:n juoksulenkkarit, kertasatsauksena kalliit mutta ah, niin käytännölliset kun tulee jäätävät kelit ja pitää päästä juoksemaan. Mie olen kirjottanu oman lahjatoivelistan poikani toivelahjalistan toiselle puolelle, siellä on Ice Bugien lisäksi toive hierontakerroista ja kehonkoostumusmittauksesta. Niin, ja lahjakortti uusien treenivaatteiden saamiseksi... Tosin minun pitää huolehtia siitä että pukki muistaa lukea sen kirjeen toisenki puolen..

Nyt kaikki peukut pystyyn että pian tulee lunta! Nyt lenkkarit jalkaan ja menoksi.

Oman elämäni slow-tv

Löysin tänään hidasta elämää-sivustolta kovinki kiinnostavan jutun Lapin Lumosta ja siihen liittyvästä tv-sarjasta jota sitten viksummat kuttuu slow-teeveeksi. Ja oikein hyvältähän tuo tuntuu; ajatelkaapa:

”Lapin lumossa seurataan etenemistä luonnossa, Lapin loputonta kauneutta ja luontoa meditatiivisena paikkana. Yksi tärkeimmistä Slow-TV:n ominaisuuksista on ollut tuoda luonnon rauhoittava vaikutus katsojen ulottuville”, ohjelman tuottaja Tuomas Kytömäki kertoo ja jatkaa:
”Olemme tottuneet katsomaan TV:tä juonihakuisena tai informaation lähteenä. Slow-TV tuo sekä TV:stä että katsojasta itsestään uudenlaisen ulottuvuuden esiin: luonnollisen olemisen. Luonnossa asiat tapahtuvat omalla painollaan  ja hetket soljuvat päivästä toiseen eteenpäin."

Ylläoleva fiilis putkahti sillä siunaaman sekunnilla omaan pikku koppaani kun sunnuntai-aamuna lähin mettään aamulenkille, se tunne kun -10 asteen pakkanen saa hengityksen höyryämään, jalkojen alla narahtelee koppuraksi jäätynyt hiekka- ja metsäautotien pinta ja kaikkialla mihin katot, näet timantteja auringossa. Voin sanoa että koko 45 minuuttinen lenkki oli just täynnä loputonta kauneutta, meditatiivisia paikkoja ja omien ajatuksien soljumista omalla painollaan.

Kuten aikaisemmissaki postauksissa, mie olen tuonu omasta mielestäni aika avoimesti sitä esille miten turhaan lataan itteni täyteen odotuksia, toiveita ja epämääräisiä stressaamisen aiheita kuten nyt esimerkiksi rahahuolet. Ne tuntuu moninkertaisilta klo 4.30 yöllä mutta täysin käsittämättömän mitättömiltä asioilta kun olet käynyt ulkona lenkillä, vetäny kunnon treenin salilla, katsot omaa perhettä heidän omissa touhuissaan tai sitten ihan vaan yksinkertaisesti ajatuksella aamulla herätessäs että tänään on taas uusi mahollisuus. Se voi toki olla niin että meihin naisiin ja äiteihin tämä huolehtimisen mekanismi on niinku ujutettu jo siinä molekyylitasolla kun ensimmäiset elonmerkit itestämme olemme tuoneet tähän maailmaan. Voi olla että syynä on oma persoona, opittu taito huolehtia ja murehtia. No nyt on kyllä aika opetella tässä iässä muukin taito kun tuo murehtiminen.

Luulis sen olevan helppoa kun joka paikassa toitotetaan niin stressinhallintaa, elämäntapamuutoksien hallintaa, downshiftaamista, mindfullnessia jne. Ihmiset (me juuri) laitetaan syystä oikeasti tolkuttomat määrät rahaakin jotta löydettäis se oikotie ihanuuteen ja hyvään oloon niinku taikaiskusta. Alkumetreillä on hyvä ja syytäkin ottaa sitä auttavaa kättä vastaan mutta loppujen lopuksi kaikki tämä on sisäistettävä itte ja löydettävä se oma polku mitä kautta näihin ihaniin sfääreihin pääsee. Ja jottei menis ihan hihhulihommiksi (!) niin onhan se tosi että viikon aikana monesti pakkaa unohtumaan nämä sunnuntaiset fiilikset kun potut kiehuu yli, imuroit päivästä toiseen samoja nurkkia ja pyörität pyykkikonetta ja kuivausrumpua 24/7. Sitten kun alkaa pipo kiristämään, on siitä ensimmäisestä "rutusta" mielialasta lähettävä johonki. Minulla jokapäiväinen ulkoilu auttaa pitämään pipon löysällä.
Kuitenki faktahan on se että raha tulee ja se menee, tuli sitä vähän tai paljon eikä se ainakaan ole meillä päässy pesää tekemään. Sen kun pitää mielessä niin on sitten aikaa panostaa niihin oikeisiin juttuihin. You know :)

Syyslomaviikon kunniaksi meidän poppoon ohjelmistoon kuuluu ulkoilua, hoploppailua, kirjastossa käyntiä, elokuvien katselua ja sitten "omaan aikaani" eli sitä maastossa juoksentelua, salilla käyntiä illalla ja kotijumppailua. Yhtään en aio stressiä vetää siitä että kurssin tehtävien deadline:t alkaa lähestymään, eikö sitä sanota että pikku paineessa tulee annettua 110% itestään joten odotettavissa siis järisyttävän hyvälaatuista tekstiä (kyynistä naurua).

Mutta alla oleviin fiilistelykuviin liittyen, näissä maisemissa sielu lepää, näin ihanaa oli sunnuntaina!

 

Arjen touhuja

Välietappia ja syväluotausta

Olen jo pitkään aikonut (kun olen kerta luvannut) vähän kertoilla miten arki rullaa eteenpäin. Silloin alussa kun tätä elämäntapamuutosta aloittelin, pidin tunnollisesti kirjaa niin treeneistä kuin syömisistä. Kirjasin kalenteriin uskollisesti ja ihan mielelläni kaiken mitä tein ja mitä söin.
Tämä oli siitä hyvä, että sain näin tekemällä rakennettua itsevarmuutta ja uskoa siihen että voin tehdä tarvittavat treenit ja syömiset ilman ulkopuolista apua ja rakennettua näistä sen rutiinin jonka avulla homma niin sanotusti etenee.

Ruokapreppauksen- ja treenipäiväkirjailun lyhyt oppimäärä

Nyt näistä ruokapreppauksista ja treeneistä on tullut yhtä luonnollinen osa elämää kuin esimerkiksi hampaiden pesu. En minä enää kaikkia ruoka-aineita punnitse, ne on oppinu jo silmämääräsesti tunnistamaan ja treenit menee usein fiilispohjalla kuten esimerkiksi tänä aamuna, josta sitten tuolla vähän alempana enemmän. Salilla käyessäni piän tiukasti kiinni siitä että piän kirjaa painoista ja sarjoista. Se on hyvä jo senki takia että näkee missä puolessa on edistystä tullu ja vähän sitten millä fiiliksellä treeni meni. Muuten minun elonpolku menee itsekkäästi itseäni kuunnellen eli mie teen usein mitä teen sillä fiiliksellä että tämä on parasta just nyt ja tiiän että tämä tekee hyvää jokatapauksessa tein minä niitä kyykkyjä nyt sen 15 tai 10.
Toisaalta kaipaan sitä tukia ja turvaa mitä pt valmennuksellaan mulle toi mutta nyt kun taloustilanne on mikä on, mie olen sitten joutunut laittamaan sopimuksen vähäksi aikaa hyllylle. Toki sitä tukea tulee vielä myös peeteeltä, mistä olen tosi onnellinen ja kiitollinen mutta sen olen huomannu kans miten oman perheen tuki on myös saanu yhä enemmän merkitystä tässä touhussa. Oma ukkokulta on ollu matkassa mukana, pienen alkukangertelun jälkeen ja lähtee nyt lenkkikaveriksi aina kun on mahollista.

Yksi päivä vain

No eli siihen mihin aioinkin eli oman "normi" päivän kuvaamiseen. Onhan se vähän hankala kun en oikein vietä yhtään päivää samalla lailla mutta onhan noita omia "vippaskonsteja" millä porskutan päivästä toiseen. Tässä tämän päivän ohjelmaa (tosin päivä ei ole puolessakaan mutta loppupäivä onkin jo aikataulutettu, hups!)

Klo 06:20, kahvit tulemaan ja aamiaisen valmistaminen perheelle. Ite valmistauduin aamuaerobiseen niin otin pohjaksi vain Beroccalasin, Aloe Vera geeliä ja kaks kuppia kahvia.

Klo 9:00 Saattelin poitsun kouluun ja suuntasin saman tien aamuaerobiselle (näin meiän kielellä siis lenkille). Jos teen juoksutreenin, kierrän pitemmän lenkin mutta nyt kävelin reippaasti 45 min. Siinä samalla räpsin kuvia matkan varrelta ja ihastelin erään juoksijan keveitä askeleita (minusta on kehkeytymässä juoksustalkkeri). Samalla haaveilin uusista treenikamppeista.

 

Klo 09:45 Aamupalan tekoon ja syömään! Tein nyt ekaa kertaa kaurapuuron mihin tuli kananmunavalkuaisia, banskua ja mustikoita. Kuulostaa pahemmalta kuin on, annos oli iso mutta kaikki meni yhessä hujauksessa ja hyvää oli. Tätä teen toistekki: Mittaa 60 gr kaurahiutaleita, keitä puuroksi. Sekoita loppuvaiheessa 4 valkuaista puuron sekaan. Sinne se sotkeutuu mukavasti. 1 banaani siivutettuna päälle ja mustikoita reilu kourallinen.

 

 

Nykyhetki: Kirjoittelen tämän blogipäivityksen loppuun, teen kouluhommia tunnin verran ja lähden kauppaan. Ostoslistalle päätyy kanaa, jauhelihaa, tomaattipyrettä, raejuustoa ja palvikinkkua. Isommat ruokaostokset painottuu tuonne loppuviikkoon, nyt tarkoituksena oli tehdä vain tämän päivän ja huomisen sapuskat lounaaseen asti. Kauppareissulle lähtiessä otan välipalan (hedelmä) ettei kärty yllätä (älä koskaan lähe kauppaan nälkäsenä, tai ees tee ostoslistaa nälkäsenä!) ja kotiin tullessa paistan broilerin suikaleita ja keitän riisiä omaksi lounaaksi. Illalla on sitten päivällisen vuoro, perheelle tulee broilerikastiketta ja riisiä, minä jatkan broilerilinjalla myöskin mutta ilman kastiketta. Se ei ole niin nöpönuukaa että syö samaa ruokaa kahteen kertaan päivällä, lisuke taitaa muuttua kasvispuolelle enemmälti.

 

Ilta menee sitten kouluhommissa, iltapalan (smoothie) vetaisen tuossa klo 20:30-21:00 aikaan, sitä ennen teen pikaisesti pienen 10 minuutin kotijumpan. Ja luulempa että on hyvinki mahollista että unten mailla olen jo klo 22:00.

 

Huomenna on ohjelmassa aamupäivän aikana mennä salille, sillon sitten otan palautusjuoman heti treenin jälkeen että jaksan kiukuttelematta käpytellä kotiin syömään. Tosin nyt kun aloin tarkemmin miettimään se hirmunen kiukkupussi ja mäkättäjä joka mie olen ollu (tunnustan) on jääny jonnekki.. taka-alalle. Mie luulen tai tiiän että tämä muutos minussa on kuorinu minusta esille sen ihmisen mikä mie aina olen pohjimmiltani ollu. Enkä ole ollu se kiukkupussi ja mäkättäjä. Vaan itse-asiassa ihan jees mimmi. Tähän onkin hyvä päättää tällä kertaa!

 

"Sinun kokosi ei ratkaise mitään;
aivojesi koko ratkaisee enemmän;
sydämesi koko ratkaisee kaiken.

-B.C. Forbes"

 

 

 

 

 

 

 

Avautumisia pienimuotoisessa skaalassa

Kuulostaapa rohkaisevalta...

Tuo otsikko meinaan, pienimuotoisesti päätin auringon loistaessa ulkona hieman avautua.. Avautua niistä miljoonista ajatuksista mitkä usein (liian usein) valtaa pään ja mitkä pitää saada höyrystettyä sieltä pois, sillä muuten ei ole hyvä olo.

Pitkään olen tienny omat heikkouteni ja vasta kun aloin käydä ohjatusti läpi elämäntapamuutokseen liittyviä asioita tajusin alkaa käsittelemään niitä vahvuuksia mitä minussa on. Mikä ihme siinä suomalaisessa mentaliteetissa on se että ensin lähetään sieltä negatiivisesta aina liikkeelle, vellotaan siinä vetelässä suossa ihan nauttien siitä ittensä mollaamisesta? Onko se välttämätön pakko että tämä reitti pitää käydä ennen kuin ne hyvät asiat tulee esille?

 

Tarpeeksi syvällä uineena ja elämänpolun ollessa välillä vähän kivikkoinen, minä olen paapattanut itelleni joskus ääneen ja joskus hiljaa sisimmässäni räpättäen etten enää salli itelleni aloittaa sitä mollaamista vaan hyppään suoraan siihen missä minä olen hyvä ja missä minä olen vahva. Ja perskuta kyllä niitä löytyy! Aamukaffella (se minun autuaaksi tekevä oma hetki) voi ihan hyvällä omallatunnolla kirjata pääkopassa ne positiiviset asiat, eikä heti aamusta velloa ajatuksella "kylläpä meni tämäki päivä keturalleen kun en pääse kipeänä treenamaan" tai "miksei mulle kukaan tuu tarjoamaan töitä tänne kotiin". Jep, on syyllistyny tähän ja rankasti, sitten kun huomasi miten helevatan huonosti minä aloin voimaan päätin että minä en salli itelleni negatiivisia ajatuksia, tai jos ne pulpahtaa mieleen niin sitten alan miettimään miten minä tuon voisin vähän paremmin esittää itelleni.

 

Minä olen hyvä juuri sellaisena kuin olen

Just just, vois joku sanoa ja varmasti esille tulis se piiiitkä litania asioista missä ei ole hyvä. Pah! Tässä kohtaa pitää kertoa millaista työtä nuo personal trainerit tekevät, kehon- ja sielunhoitoa. Minun henk.koht. PT Jatta (vai pitäiskö sanoa jossain vaiheessa myös pastori) auttoi minua käsittelemään niitä p-a ajatuksia itestäni niin että kun treenin jälkeen minun pääkopassa kuului se kuuluisa "klik" minä tajusin että kukaan muu kuin minä itte ei voi vastata minun tekemisistäni, kukaan muu kuin minä itte ei ole vastuussa siitä tunnenko loppukädessä itteni vahvaksi ja voimakkaaksi ja hyväksi.

Ja näinhän se on, vaikka sulla olis kuin hyvä tukiverkosto ympärillä mutta sinä itte lyttäät itteäsi koko ajan alaspäin, ei se verkosto sinua jaksa kauan kannatella.

 

Minulle on tullut vastaan niin paljon myös sitä negatiiviselta kuulostavaa palautetta ja hienomuotoisesti rakennettua v*^*a että jossain vaiheessa meinas oma usko omiin kykyihin loppua. Se että kysytään vaivihkaa että kauankos se tämä dieetti tällä kertaa kestää tai aiotko näännyttää ittes kuinka laihaksi sai minun silmät ainaki avautumaan sen suhteen että jos ihmisellä on perustavaa laatua oleva negatiivinen tai suorastaa ilkeä luonne, hänen suustaan voi tuota odottaaki. Mutta kuinka se on vaarallista semmoiselle ihmiselle joka on herkillä elämäntapamuutoksen kourissa muutenkin?

Minun onnekseni (tai ehkä se oli tarkoitettu niin) minun ympärillä lähinnä minua on se oikea tukiverkosto joka pyyteettä minua tukee ja ne sanotaanko "kommentoijat" on pikkuhiljaa häipyneet taka-alalle. Se tuntekoon pistoksen ken haluaa, mutta näin tämä vaan on. Tästä a-haa-elämyksestä kuului kiitos myös pt:lle jonka kanssa näitä on puitu ihan "nokko".

 

Eteenpäin niinkö mummo lumessa

Nyt on pienimuotoinessa skaalassa oleva avautuminen suoritettu, minä lähden viettämään laadukasta lauantaita perheeni kanssa tuonne luontoon. Aamiainen (vai se tais olla kyllä brunch) ja F1-aika-ajot sai sopivan boostin aikaiseksi, koittaa siis ulkotreeni maalaismaisemassa ja haravan varressa. Juoksevan hunajan ja lämpimän veden kanssa lutraamista yskän hoidossa jatkan sitten illalla.

 

 

 

 

Uutta pukkaa (ja vähän sitä soijaakin)

Sanotaan että syksy on uudistumisen aikaa, no minä päätin sitten uudistaa blogini ja siirtyä tänne blogspot:n ihmeelliseen maailmaan. Miehän olen aikasemmin kirjotellu tuonne wordpressin puolelle mutta nyt vois siirtää hajatelmat tänne.

Tarinahan ei ole tästä kummentunu vaikka sivustot vaihtuuki, pusken omia ajatuksia ja tuntemuksia pääsääntöisesti oman elämäntapamuutoksen kautta. Kaikki minut tietävät mistä ja millon tämä kaikki lähti joten ei siitä sen enempää. Ja onhan se kiva kun on jo vakilukijoitaki; tervetuloa vaan mukaan muutki!

Kaiken kaikkiaan alkanu syksy on menny jälleen niin nopsaan että muuta ei ehi kuin huokailemaan muka kiireisenä (hah). Edellisessä postauksessa kirjottelinkin enemmälti sitten mm. mindfulness- ja stressinhallinta-asioista kuin varsinaisesta raudan nostamisesta. Paljon olen lukenu aiheesta ja samalla tehny kotona yksikseni erilaisia harjoitteita. Jopa pienimuotoista hypnoosia olen kokeillu, missä pyritään vaikuttamaan juuriki omaan stressinhallintaan ja mielikuvaan itsestä positiviisessa mielessä. En ihan tainnu päästä sinne "ytimeen" mutta kyllä se rentoutti ja pakotti rauhoittumaan.

Pakollinen rauhoittuminen tuli sitten viime viikolla kun päälle iski kunnon syysflunssa. Kuumetta ei jälleen kerran, vain sitä viheliäistä kolotusta, särkyä ja armotonta räkimistä. Punkan pohjalla leväten meni 3 päivää, loput viikosta tepsuttelin neljän seinän sisällä tehden muka jotain hyödyllistä. En siis yhtään mitään.. En ees artikkeleiden lukemista tai referointia mitä olis kouluhommiin pitänyt tehdä. Enkä yhtään stressannu tästä.

Eilen oli pakko päästä isommalle lenkille, armoton vesisade taukos just sopivasti reiluksi tunniksi kun pääsin ystävän kanssa purkamaan viikon ajatuksia ja tapahtumia. Terapiaa parhaimmillaan, hämärässä illassa käveltiin kaupunginosan halki jossa on vielä vanhoja rintamamiestaloja, tuikkivat lamput ja kynttilät ikkunoissa. Olihan se kaunista ja rauhallista.

Tähän aamuun sitä heräsikin jälleen uusin voimin, sairastupa on nyt laajentunut eilisestä äidin toipilasluolasta koskemaan myös poitsun sairastelua. Yö meni meidän kaikkien kolmen nukkuessa samassa pedissä, poitsu toimi lämpöpatterina keskellä. Mies nukkui totuttuun tapaan kuin tukki.. Nyt on aika tehdä pikku kotitreeni kahvakuulan kera ja päivän muihin touhuihin sen jälkeen. Poitsu saa luvan toimia laskutehtävissä ja piiskata äiti muutamaan ylimääräiseen toistoon :)

Tuosta sanonnasta soijaa pukkaa (vaikka siitä en erityisemmin tykkää sanontanakaan) sen verran että aineenvaihdunta toimii tosi vilkkaasti, siitäkin huolimatta että viikon pakollinen lepoloma on takana. En ole siis koskaan kunnolla ymmärtäny ennen kuin nyt millainen merkitys sillä on kun aineenvaihdunta toimii kunnolla, kun se poistaa kaikki kuonat ja tulehdustilat. Varmaan monella on ollut samoja haasteita mm. pömpöttävän vatsan tai epämääräisten pöhötys-fiilisten kanssa mutta ite vasta nyt tajuan kuinka sairas minun elimistö on ollu kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen, siis varmaan osasyynä olleet väärät elämäntapatottumukset, ruokavalio jne. Tuossa linkissä puhutaankin lyhyesti aineenvaihdunnan myyteistä.

Suurin apu minulle on ollut juurikin ruokavalio-muutos, se että jättää pois vehnäjauhot, kovat rasvat ja lisää ruokavalioon kasvikset, hyvät juurekset ja syö tarpeeksi proteiinia. Kun oma ruokavalio esimerkiksi nyt on vähän kuin autopilotilla omassa arjessa niin vielä edelleen tulee välissä ihmeteltyä miten ihmeessä mie olen aikanaan tehnykki itelle niin paljon hallaa?

Mikään absolutisti minusta ei ole tullut minkään "rajoitteen" suhteen, päinvastoin. Nyt osaan herkutella ainakin oikeilla asioilla ja hyvällä omalla tunnolla myös nauttia siitä.

Tasapaino on löytynyt ja minusta siitä kuuluu kiitos omalle PT:lle Jatalle joka on ollut mukana tukemassa ja rohkaisemassa tässä matkan aikana. Training Jatta Sipola

Nokka kohti uusia kujeita! Alla muuten Six Deucen treenipökät jotka hankin toukokuussa, sillon ne jäivät reisien kohdalle; nyt ne solahti söpösti jalkaan. Hyvä minä!! Rakastakaa itteänne!