Oman elämäni slow-tv

Löysin tänään hidasta elämää-sivustolta kovinki kiinnostavan jutun Lapin Lumosta ja siihen liittyvästä tv-sarjasta jota sitten viksummat kuttuu slow-teeveeksi. Ja oikein hyvältähän tuo tuntuu; ajatelkaapa:

”Lapin lumossa seurataan etenemistä luonnossa, Lapin loputonta kauneutta ja luontoa meditatiivisena paikkana. Yksi tärkeimmistä Slow-TV:n ominaisuuksista on ollut tuoda luonnon rauhoittava vaikutus katsojen ulottuville”, ohjelman tuottaja Tuomas Kytömäki kertoo ja jatkaa:
”Olemme tottuneet katsomaan TV:tä juonihakuisena tai informaation lähteenä. Slow-TV tuo sekä TV:stä että katsojasta itsestään uudenlaisen ulottuvuuden esiin: luonnollisen olemisen. Luonnossa asiat tapahtuvat omalla painollaan  ja hetket soljuvat päivästä toiseen eteenpäin."

Ylläoleva fiilis putkahti sillä siunaaman sekunnilla omaan pikku koppaani kun sunnuntai-aamuna lähin mettään aamulenkille, se tunne kun -10 asteen pakkanen saa hengityksen höyryämään, jalkojen alla narahtelee koppuraksi jäätynyt hiekka- ja metsäautotien pinta ja kaikkialla mihin katot, näet timantteja auringossa. Voin sanoa että koko 45 minuuttinen lenkki oli just täynnä loputonta kauneutta, meditatiivisia paikkoja ja omien ajatuksien soljumista omalla painollaan.

Kuten aikaisemmissaki postauksissa, mie olen tuonu omasta mielestäni aika avoimesti sitä esille miten turhaan lataan itteni täyteen odotuksia, toiveita ja epämääräisiä stressaamisen aiheita kuten nyt esimerkiksi rahahuolet. Ne tuntuu moninkertaisilta klo 4.30 yöllä mutta täysin käsittämättömän mitättömiltä asioilta kun olet käynyt ulkona lenkillä, vetäny kunnon treenin salilla, katsot omaa perhettä heidän omissa touhuissaan tai sitten ihan vaan yksinkertaisesti ajatuksella aamulla herätessäs että tänään on taas uusi mahollisuus. Se voi toki olla niin että meihin naisiin ja äiteihin tämä huolehtimisen mekanismi on niinku ujutettu jo siinä molekyylitasolla kun ensimmäiset elonmerkit itestämme olemme tuoneet tähän maailmaan. Voi olla että syynä on oma persoona, opittu taito huolehtia ja murehtia. No nyt on kyllä aika opetella tässä iässä muukin taito kun tuo murehtiminen.

Luulis sen olevan helppoa kun joka paikassa toitotetaan niin stressinhallintaa, elämäntapamuutoksien hallintaa, downshiftaamista, mindfullnessia jne. Ihmiset (me juuri) laitetaan syystä oikeasti tolkuttomat määrät rahaakin jotta löydettäis se oikotie ihanuuteen ja hyvään oloon niinku taikaiskusta. Alkumetreillä on hyvä ja syytäkin ottaa sitä auttavaa kättä vastaan mutta loppujen lopuksi kaikki tämä on sisäistettävä itte ja löydettävä se oma polku mitä kautta näihin ihaniin sfääreihin pääsee. Ja jottei menis ihan hihhulihommiksi (!) niin onhan se tosi että viikon aikana monesti pakkaa unohtumaan nämä sunnuntaiset fiilikset kun potut kiehuu yli, imuroit päivästä toiseen samoja nurkkia ja pyörität pyykkikonetta ja kuivausrumpua 24/7. Sitten kun alkaa pipo kiristämään, on siitä ensimmäisestä "rutusta" mielialasta lähettävä johonki. Minulla jokapäiväinen ulkoilu auttaa pitämään pipon löysällä.
Kuitenki faktahan on se että raha tulee ja se menee, tuli sitä vähän tai paljon eikä se ainakaan ole meillä päässy pesää tekemään. Sen kun pitää mielessä niin on sitten aikaa panostaa niihin oikeisiin juttuihin. You know :)

Syyslomaviikon kunniaksi meidän poppoon ohjelmistoon kuuluu ulkoilua, hoploppailua, kirjastossa käyntiä, elokuvien katselua ja sitten "omaan aikaani" eli sitä maastossa juoksentelua, salilla käyntiä illalla ja kotijumppailua. Yhtään en aio stressiä vetää siitä että kurssin tehtävien deadline:t alkaa lähestymään, eikö sitä sanota että pikku paineessa tulee annettua 110% itestään joten odotettavissa siis järisyttävän hyvälaatuista tekstiä (kyynistä naurua).

Mutta alla oleviin fiilistelykuviin liittyen, näissä maisemissa sielu lepää, näin ihanaa oli sunnuntaina!

 

Arjen touhuja

Välietappia ja syväluotausta

Olen jo pitkään aikonut (kun olen kerta luvannut) vähän kertoilla miten arki rullaa eteenpäin. Silloin alussa kun tätä elämäntapamuutosta aloittelin, pidin tunnollisesti kirjaa niin treeneistä kuin syömisistä. Kirjasin kalenteriin uskollisesti ja ihan mielelläni kaiken mitä tein ja mitä söin.
Tämä oli siitä hyvä, että sain näin tekemällä rakennettua itsevarmuutta ja uskoa siihen että voin tehdä tarvittavat treenit ja syömiset ilman ulkopuolista apua ja rakennettua näistä sen rutiinin jonka avulla homma niin sanotusti etenee.

Ruokapreppauksen- ja treenipäiväkirjailun lyhyt oppimäärä

Nyt näistä ruokapreppauksista ja treeneistä on tullut yhtä luonnollinen osa elämää kuin esimerkiksi hampaiden pesu. En minä enää kaikkia ruoka-aineita punnitse, ne on oppinu jo silmämääräsesti tunnistamaan ja treenit menee usein fiilispohjalla kuten esimerkiksi tänä aamuna, josta sitten tuolla vähän alempana enemmän. Salilla käyessäni piän tiukasti kiinni siitä että piän kirjaa painoista ja sarjoista. Se on hyvä jo senki takia että näkee missä puolessa on edistystä tullu ja vähän sitten millä fiiliksellä treeni meni. Muuten minun elonpolku menee itsekkäästi itseäni kuunnellen eli mie teen usein mitä teen sillä fiiliksellä että tämä on parasta just nyt ja tiiän että tämä tekee hyvää jokatapauksessa tein minä niitä kyykkyjä nyt sen 15 tai 10.
Toisaalta kaipaan sitä tukia ja turvaa mitä pt valmennuksellaan mulle toi mutta nyt kun taloustilanne on mikä on, mie olen sitten joutunut laittamaan sopimuksen vähäksi aikaa hyllylle. Toki sitä tukea tulee vielä myös peeteeltä, mistä olen tosi onnellinen ja kiitollinen mutta sen olen huomannu kans miten oman perheen tuki on myös saanu yhä enemmän merkitystä tässä touhussa. Oma ukkokulta on ollu matkassa mukana, pienen alkukangertelun jälkeen ja lähtee nyt lenkkikaveriksi aina kun on mahollista.

Yksi päivä vain

No eli siihen mihin aioinkin eli oman "normi" päivän kuvaamiseen. Onhan se vähän hankala kun en oikein vietä yhtään päivää samalla lailla mutta onhan noita omia "vippaskonsteja" millä porskutan päivästä toiseen. Tässä tämän päivän ohjelmaa (tosin päivä ei ole puolessakaan mutta loppupäivä onkin jo aikataulutettu, hups!)

Klo 06:20, kahvit tulemaan ja aamiaisen valmistaminen perheelle. Ite valmistauduin aamuaerobiseen niin otin pohjaksi vain Beroccalasin, Aloe Vera geeliä ja kaks kuppia kahvia.

Klo 9:00 Saattelin poitsun kouluun ja suuntasin saman tien aamuaerobiselle (näin meiän kielellä siis lenkille). Jos teen juoksutreenin, kierrän pitemmän lenkin mutta nyt kävelin reippaasti 45 min. Siinä samalla räpsin kuvia matkan varrelta ja ihastelin erään juoksijan keveitä askeleita (minusta on kehkeytymässä juoksustalkkeri). Samalla haaveilin uusista treenikamppeista.

 

Klo 09:45 Aamupalan tekoon ja syömään! Tein nyt ekaa kertaa kaurapuuron mihin tuli kananmunavalkuaisia, banskua ja mustikoita. Kuulostaa pahemmalta kuin on, annos oli iso mutta kaikki meni yhessä hujauksessa ja hyvää oli. Tätä teen toistekki: Mittaa 60 gr kaurahiutaleita, keitä puuroksi. Sekoita loppuvaiheessa 4 valkuaista puuron sekaan. Sinne se sotkeutuu mukavasti. 1 banaani siivutettuna päälle ja mustikoita reilu kourallinen.

 

 

Nykyhetki: Kirjoittelen tämän blogipäivityksen loppuun, teen kouluhommia tunnin verran ja lähden kauppaan. Ostoslistalle päätyy kanaa, jauhelihaa, tomaattipyrettä, raejuustoa ja palvikinkkua. Isommat ruokaostokset painottuu tuonne loppuviikkoon, nyt tarkoituksena oli tehdä vain tämän päivän ja huomisen sapuskat lounaaseen asti. Kauppareissulle lähtiessä otan välipalan (hedelmä) ettei kärty yllätä (älä koskaan lähe kauppaan nälkäsenä, tai ees tee ostoslistaa nälkäsenä!) ja kotiin tullessa paistan broilerin suikaleita ja keitän riisiä omaksi lounaaksi. Illalla on sitten päivällisen vuoro, perheelle tulee broilerikastiketta ja riisiä, minä jatkan broilerilinjalla myöskin mutta ilman kastiketta. Se ei ole niin nöpönuukaa että syö samaa ruokaa kahteen kertaan päivällä, lisuke taitaa muuttua kasvispuolelle enemmälti.

 

Ilta menee sitten kouluhommissa, iltapalan (smoothie) vetaisen tuossa klo 20:30-21:00 aikaan, sitä ennen teen pikaisesti pienen 10 minuutin kotijumpan. Ja luulempa että on hyvinki mahollista että unten mailla olen jo klo 22:00.

 

Huomenna on ohjelmassa aamupäivän aikana mennä salille, sillon sitten otan palautusjuoman heti treenin jälkeen että jaksan kiukuttelematta käpytellä kotiin syömään. Tosin nyt kun aloin tarkemmin miettimään se hirmunen kiukkupussi ja mäkättäjä joka mie olen ollu (tunnustan) on jääny jonnekki.. taka-alalle. Mie luulen tai tiiän että tämä muutos minussa on kuorinu minusta esille sen ihmisen mikä mie aina olen pohjimmiltani ollu. Enkä ole ollu se kiukkupussi ja mäkättäjä. Vaan itse-asiassa ihan jees mimmi. Tähän onkin hyvä päättää tällä kertaa!

 

"Sinun kokosi ei ratkaise mitään;
aivojesi koko ratkaisee enemmän;
sydämesi koko ratkaisee kaiken.

-B.C. Forbes"