Etätyöpäivän aatoksia

Ulkona hyrisee hyttynen ja ukkonen, sisällä pauhaa tuuletin ja Yle puhe. Kuuntelin juuri sieltä aamuisen haastattelun missä terveydenhuollon emeritusprofessori puhui valinnanvapaudesta ja sotesta. Siis siitä missä minunkin päiväni työn merkeissä kuluvat.
Nyt kun sen (siis soten ja makun) aikataulu on taas siirtynyt, kiitos päättäjiemme, tuli tästä aivan yllättäen mieleen myös omien aikataulujeni venymisen ja jatkuvan muutoksen ihanahko tarina, jota jo siis koko aikuisiän olen itse yrittänyt jollain lailla hallitsemaan. Nyt kun sen muutoksen tarpeen ja välttämättömyyden on tiedostanut, sen toteuttamisessa vierähtäisikin sitten jo toinen "hallituskausi", tai siltä ainakin nyt tuntuu kun elämäntapamuutoksen tiellä on mennyt tovi..

Ei sillä etteikö tämä muutoksenpolku mitä olen astellut, olisi ollut ihana ja vaihteleva ja mielenkiintoinen ja antava, mutta sen tavoitteen saavuttamisen kanssa onkin ollut sitten toinen juttu. Eihän sitä silmämääräisesti näe, sisäisesti sen tuntee mutta jokin tässä vielä niinsanotusti mättää. Ympärilläni on tilanteet muuttuneet, ehkä minäkin olen siinä samalla. Mutta se mihin minun tulis tarttua päättäväisesti on vielä vähän niinkö hakusesssa...
Se jokavuotinen jollotus ja artikkelien tulva somessa ja lehtien palstoilla (nyt on aika karistaa kesäkilot, syksy on uuden muutoksen aikaa) alkaa pikkuhiljaa kiehuttaa. Ei sillä että minä olisin onnistunut niin kohtalaisestikaan siinä pitkäntähtäimen elämäntapamuutoksessa mutta se että hehkutetaan näistä "3 viikon pikadieetti, heti muutoksia, jopa -5 kg viikossa laihdut"-ihmehörhellyksistä, pistää vihaksi. Jos se laihduttaminen ja pysyvien muutosten saavuttaminen olis noin helppoa, ei täällä tallustais meitä ylipainoisia palleroita, kaikki olis sutjakoita elämäntapaguruja omalla tontillaan. Sitten on meitä jotka vaan ihmettelevät että miksei tulosta tule, syön oikein, liikun riittävästi (no aina vois lisätä), nukun tarpeeksi (no problem minulla ainakaan) jne jne. Ja peilikuva ei näytä mitään uutta, ehkä hitunen yleiskuva vaikuttaa freesimmältä mutta thats about that...

Sukellan siis pohtimaan tätä ja sotesoppaa iltapäiväksi. Viikonlopun alun kruunaa kuitenkin uusi frisyyri, kyllä sitä tässä kesän aikana onkin kaivannut että saa tämän kuontalon uusiksi jälleen!

2018

Ja taas... ai gauheeta kun on aika mennyt, viimeisin postaus keväällä vuonna 2017!! Hävettää sanoa että on menty kyllä nyt niin tämän blogin suhteen matalalennolla että on jäänyt blogipostaus jos toinenkin väliin. No ompahan taas mitä päivittää (päivitellä).

Muutos on pysyvä elementti, ainakin minun elämässäni. Vuoteen 2017 mahtui niin työelämän muutoksia, uusia haasteita, paljon iloa mutta myös yhtäkkinen, ennalta-arvaamaton, odottamaton ja sen vuoksi niin rankka läheisen menetys. Ihan puskista niin sanotusti. Uin syvällä surussa ehkä juuri siksi että rakkaan läheisen poismeno tuli yllättäen, en osannut jäsennellä tapahtumaa enkä oikeastaan käsittää sitä täysin. Olimme kuin paita ja peppu ja nyt taitaa olla jäljellä vain tämä peppu.

Kaikesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) elämä on soljunut lohduttavasti eteenpäin juuri näissä arjen asioissa. Perhe, työ, harrastukset. Olen ottanut sitä  omaakin aikaa mutta eniten nauttinut oman pikku perheen kanssa tehdessä jotain. Edelleen aion mennä nämä asiat edellä. Matkaan on livahtanut hitunen hengenruoan nälkää, meditaatiota ja joogaa on tullut mukaan omaan hyvinvointiin, pikkuhiljaa

Loppuvuodesta vedin Fitfarmin Superdieetin, 90%:n onnistumisasteella. Jatkan samaan malliin myös tänä vuonna työarkeen palatessa (on muuten ihanaa pitää oikeaa lomaa!).
Sain hyvät ohjeet ja mahtavan määrän reseptejä, foodpreppingissä pitää vielä tsempata mutta muuten toimiva konsepti. Kiloja lähti -5, senttejä ympäri kroppaa yli 11. Muy bueno!

Uuden vuoden lupausta en taaskaan tehnyt, enkä tee. Elän ja olen, se riittäköön.

Ehkäpä postailen piakkoinkin kun jutunaihetta taas tulee, kaikille teille lukemattomat seuraajani :)

80/20 ja kevätsiivous

Se on sitten iskenyt, vaikken uskonutkaan sen olevan mulle mahdollista: Keväthulluus. Se kyllä alkoi pikkuhiljaa, viime viikon alkupuolella koiran kanssa lenkillä ollessa. Joki alkoi luovuttaa jäitänsä alajokisuulle, pikkuhiljaa alkoi näkyä virtaavassa vedessä isoja lauttoja, sitten vauhti kiihtyi ja nyt on sitten jäänlähtömerkki irronnut ja jokiuoma auki keskustan kohdalta.
Rolle on vallan ihastunut näihin aamulenkkeihin, nyt se kyllä mököttää kun emäntä ässittyi koneen ääreen mutta kohtapa me mennään taas. Nämä vapaapäivien aamut on siis parhautta! Eilen bongattiin lapintiira!

Keväthulluuden yksi piirre on kaappien siivous, mulla se iski tänään klo 9. Tunnissa kävin oman vaatekaappini toisen puoliskon läpi, siivosin rankalla kädellä ne sitku-vaatteet pois, eli ne "tavoitevaatteet", "sitten kun olen laihtunut siihen painoon kun olin 30". Ja höpönlöpön. Sinne ne lähti, roskakatokseen. En ees halua laittaa niitä kierrätykseen tai hyväntekeväisyyteen, yli 10 vuotta vanhoja rytkyjä jotka on vain kulkeneet kaapista toiseen, asunnosta toiseen. Se saa nyt riittää.
Ja kuvitelkaa mikä määrä mustia ulkoiluhousuja, topalla ja ilman: Näitä pöksyjä oli varmaan se 10 paria, jokainen väriltään musta, jokaikinen ulkohousuiksi tarkoitettu. Voi helevata!! Kahet sinne jäi, toiset kesään, toiset talveen.

Sitten bongasin lukuaarteen, tai siis ravinto/ruokavalmennusfoorumin See how you eat http://seehowyoueat.fi

Hommahan sujuu tässä niin helposti että senkun otat kuvan jokaisesta päivän ateriasta ja seuraat sitä minkä verran mitäkin tulee suusta alas tungettua. Se helpottaa omaa ruokavaliosuunnittelua, auttaa siinä rytmityksessä (varsin haastavaa vuorotyöläiselle) ja sitten jahka postiluukusta tupsahtaa 80/20-ruokavaliotyökirja niin homma on aika lailla ready. Tätä boostia tai ehkä vaihtelevuuttakin oon kaipaillu vähän omaan elämään/ruokavalioon, tuntuu että jos homma alkaa menemään tylsäksi niin saattaapi tulla niitä lipsahduksia, niinkö on tullutki. Vedin tässä yhtenä päivänä makeanhimoon puoli purkillista pähkinäsuklaamössöä, voi jumankekka! Oli sitten vähän aikaa oikein kiva olla, mutta se kesti sen hetken. Sitten tuli vattakipu ja ketutus. On se ihminen surkia kun ei ole tahdonvoimaa.

Siitäpä sitten lähti ajatus että se pitää vaan alkaa taas kelaamaan näitä juttuja omassa päässä, tehdä selväksi millon niitä haluja tulee (makeanhimoja siis....) ja mitä tehhä kun se iskee. No eihän se iske kun pitää ruokarytmistä kiinni mutta sanopa se tällä karkkisuklaasipsilimukkahiirelle. Selväähän se että oppaat, ruokavalmentajat ja muut tietäväiset kyllä osaa ne konstit mitä pitää tehdä mutta kun omassa päässä se ajatus suklaapatukasta tai sipsipussista iskee päälle niin siihen pitää tehdä samantien jotakin. Mie ajattelin väkertää sitten vastaisuuden varalle nuita healthy bar:ja, omia patukoita mihin tulee tarpeeksi hyviä ainesosia jos/kun makianhimo iskee päälle. Tai sitten kun se lipsahdus tulee, ei jää tuleen makaamaan. Nousee ylös, sanoo että tulipahan mokattua, oppii siitä ja nokka kohti uusia tuulia. Juu, sanopa se tälle päälle...

Minusta on mahtava seurata niitä alan ammattilaisia jotka jakaa mielellään omia vinkkejä ja reseptejä näistä välipala/herkutteluvaihtoehoista. Yks hyvä mitä seuraan aktiivisesti on Tuula Seilonen https://blogbook.fi/tuulajohanna josta bongasin viimeksi proteiini sitruuna-vadelma juustokakun ohjeen. Namskis!! En minä sillä että minulla olis tässä vaiheessa vielä varaa kovin herkutella, mutta haluan niitä hyviä vaihtoehtoja mitä syödä kun voi sitten hyvällä omalla tunnolla herkutella. Ja on muillekin perheenjäsenille parempi vaihtoehto kuin se herkkupäivän mättökarkkisäkki tai limukka.
Tuo ruokavaliotyökirja on siinäkin sitten avuksi, aika hyvää palautetta on saanut ja tuloksia on tullut, näin luin. Se on kuitenkin loppupelissä taas siitä omasta nupista kiinni mitä tekee ja milloin. Nyt mie keskityn tulevaan lauantaihin, silloin leidit lähtee epävirallistakin epävirallisemmalle naisten kympille, teema-asuineen kaikkineen mutta sekuvain omalla työporukalla tepastelemaan siltojen lenkki tai vastaava. Mennään kyllä mututuntumalla pitkältikin ja paljonki on mahollista että välitankkausetappeja tulee runsaammin... So what, kuhan on hauskaa! (pakollinen kuha-vitsi)

Solis sitten tässä tiivistettynä keväthulluus, laihdutus, työelämän haasteet ja perhe-elämä. Nyt voikin lähtiä ulos lenkille! Tiitterää toukokuun loppua!

Come back mutta ehkä vain hetkeksi

Kohta vuosi vierähtänyt edellisestä postauksesta, siitä nyt teille (harvoille) lukijoille syvät pahoitteluni. Toisaalta, elämään on mahtunut tämän vuoden aikana niin paljon kaikenlaista muuta että eipä ole ehtinyt ajatellakaan kirjoittamista tänne.

Mutta nyt; kevät koittaa jälleen, kohta on Vappu ja minä sain kevätenergisen purkauksen aikaiseksi jonka johdosta nyt sitten istua ässityin jälleen tähän koneen ääreen ja kahvikuppia tyhjentelemään.

Ihana pitkä vapaapäivien jakso alkoi toissapäivänä, vasta vapun kynnyksellä hiippailen takaisin töihin ja siellä vietän koko tulevan viikonlopun. Vapunviettäjäiset siis vähän hillitymmällä meiningillä, noh itte asiassa samalla tavalla niitä on vietetty viimiset 8 vuotta kohta...

No mitäs tässä vuoden aikana on ehtinyt tapahtua, aika paljonhan tuo työ saneleee menemiset ja tulemiset, samoin kuin viime syksynä saapunut uusi perheenjäsen, nyt 9 kk ikäinen Rolle-koira, varsin hurmaava itsepäinen cairn terrieri joka energisyydellään saa kyllä mutruisimmankin suun kääntymään ylöspäin. Meillä on siis ihan oikiasti eletty jälleen vauvavaiheita (yöheräilyt, syöttämiset,  pissattamiset, siivoilut ja ulkoilut, rytmien mukaan). Mutta siitä on selvitty ja nyt tämä pikku karvaturri on siis jo kai ihmisiässä mitattuna nuori mies. Odotetaan kovasti tulevaa kesää, päästään vaelluksille ja metsään koko porukalla.
Viime syksyn vaellus kahden kesken kaatui kirjaimellisesti Rauli-myrskyyn, oltiin menossa tositarkoituksella Korouomaan yöksi vaeltamaan, mutta myrsky tuli ja kaatoi puitakin siihen malliin että istuttiin sitten kotona. Ehkä sitten tänä kesänä mennään jonnekin uudella yrityksellä.

Nyt kun (jos) kevät tulee ja nuo lumet sulaa, kaivan uskollisen Peugeottini taas esille. Tuo pyörä on palvellut minua sen 20 vuotta ja eikä parempaa ole vielä tullut vastaan. Sitä kun vain muistaa huoltaa ja ilmaa pumpata niin johan tuolla pyöräilee  menemään.

Mitään dieettiä ei ole menossa, ylläpidän vaihtelevalla menestyksellä mulle 2 vuotta sitten tehtyä ruokavaliota, syön välissä kuin possuliini ja välissä palaan ruotuun. Viimeksi lähti kurinpitotoimin -11 kg joka sinällään oli taas yksi pieni ihme tässä minun maailmassani. Missään se ei ainakaan omin silmin näy paitsi vaatekoossa ja ehkä hitusen enemmän höllyvissä alleissa mutta siellä olkhot, mie porskutan tällä hyvällä ololla jo pitkälle enkä aio vielä ainakaan kovin stressiä repiä minkään kiristelyn suhteen. Ääni saattaa olla vähän erilainen kyllä kun kesä tulee ja näitä löllyköitä laitetaan kesähepenien sisään.... No aika aikaansa kutakin!

Nyt lenkille koiruuden kans, se raukka kai tylsistyi äsken tuossa sohvatuolilla kun nukahti syvään uneen ja tipahti lattialle. Oli sen näköinen että tästä ei sitten puhuta.
Sonmoro!

Uudet kujeet

Voi kauhistuksen kanahäkki..

Taas mie repsahin, meinaan tästä kirjottamisesta. On taas menty sata lasissa ja asioita on tapahtunu niin vauhilla etten ole meinannu itekkään perässä pysyä.

Juurikin viimesimmän postauksen jälkeen alotin työt, itte asiassa samana päivänä sain tietää että minut oli valittu ja niimpä sitten seuraavalla viikolla oman itteni rouvana olo ja oman aikataulun suunnittelun sijasta luovutin sitten päätöksenteot klo 8-16 välillä työnantajalleni. Tästä tietystikin onnellisena, hieman hämmentyneenä alotin sitten duunit ja hyvin on menny. Jotenkin tuli siis todettua taas että asioilla on vain tapana järjestyä. Uus ympäristö, uudet ihmiset, kaikki on uutta. Paitsi aamuherätykset. Nyt ne vähän on kyllä muotoutunu uuestaan sillä mie starttaan seiskalta liikkeelle kun taas se toinen puolisko jää hoitamaan koululaisen kouluun ja muuttuu kodinhengeksi.

Aika suvereenisti on hän muuten ottanut homman haltuunsa, siitä hälle hatunnosto.

Omat rutiinit sitte pyörähti vähän niinku 365 astetta, aamulliset salikäynnit on menny pikku paussille, sijalle on tullut työmatkapyöräily. Vähän tuskastuttaa kun alussa olin töistä tullessa lievästi sanottuna tööt, mutta nyt mie päätin jälleen suunnata ainaki 2 x salille viikon aikana.

Mutta ei jotain heikompaa etteikö jotaki hyvää: Tuo parempi puolisko innostui uuestaan lenkkeilystä ja kun poitsu oppi ajamaan pyörällä niin nyt mies käy aamuisin 7 km kävelylenkin ja iltaisin pyöräilee pojan kanssa pitkin ja poikin taajamaa. Yhtenäkin päivänä kilometrejä oli tullut yhteensä 15. Ei hassumpaa, itekin oon niin onnellinen hänen puolestaan.

Jännä vaikutus noilla kätkättimillä (gadget:lla siis), hällä Applen rannekelloaktivititeettimittarijokutekninenjuttusiis, motivoi aikalailla liikkumaan ja pitää koko ajan tilanteen tasalla. Mittaa askeleet, unenlaadun, kannustaa välillä ja muistuttelee tarpeen mukaan. Sanotaanko suoraan että näpelöi ranneketta enemmän ku... niin, minua :)

Mutta ihan tyyytyväisenä olen, ruoka tulilla kun tuun töistä, liikunta pitää mielen ja miehen virkeänä.

Tänä aamuna lähettiin porukalla vappuajelulle, poitsu söi hieman muroja ennen lähtöä. Käytiin pieni 3 km lenkki ja sitten kotiin brunssin tekoon. Olipa hiljanen kaupunki, pari edellisen yön juhlijaa mönki kotia kohti ja oikeastaan muita ku koiranulkoiluttajia ei sitten nähtykään.

Ruokavalion kanssa mennään hitaaaaaaasti mutta varmasti, semmosta -300 g viikkovauhtia nyt kun homma meni töiden takia vähäksiaikaa pienemmillä tulilla. Mutta senverran hyvä on tuo ruokavalioguruniki tsemppaamaan että yks mailikirjeenvaihto ees ja taas anto taas lisäpotkua ja uskoa. Sanompahan taas että toimii!

Niin, muutoksen tuulet ne puhaltelee mutta pitääpä mamman mielen virkeänä, näillä hyvillä uutisilla jaksaa taas porskuttaa ja vähän kattella muuta treenivaihtoehtoa pyöräilyn lisäksi. Lenkkeily, porrastreenit, sali ... löytyyhän näitä. Kesä tulee ja ulkona saa olla, koko porukalla ja yhessä. Parhautta!

Moodia ja Moodlea

Aurinkoista aprillipäivän huomenta!

Aamun höynäytykset on kunnialla takana (äiti, kato ulkona on lihansyöjäkasvi > kuihtunut narsissipönttö menossa roskiin..), aamupala syöty (4-viljanpuuro, raejuustolla ja mehukeitolla sekä tolokun kupillinen kahavia) ja nyt sitten onkin aika hetkisen verran kirjottaa kuulumisia.

Takana on touhuntäyteinen maaliskuu, samanmoinen näyttäis tulevan huhtikuustaki. Olen aloittanut 3 op:n koulutuksen joka kestää marraskuulle. Tämä liittyy omiin opintoihini ja on osa minun opinnäytetyötä. Sitä varten lentelin päivänä muutamana isolle kirkolle oppiin ja olikin niin antoisa seminaariviikonloppu että en vois paremmin sanoa. Ei yksin siksi että energia siellä oli katossa, ryhmähenki ja vuorovaikutus sai uuden käsitteen minun sanavarastossa. Noh, yksistään se että sai viettää viikonlopun vähän irrottautumalla omista kuvioista teki varmaan paljon.
Parhautta siis!

Kevät on tullu kohisten, aamuisin alkaa olemaan lämmöt siinä nollan paremmalla puolen, tosin minun aamulenkkien aikaan jäät rapsahtelee jalkojen alla siihen malliin etten vielä uskalla piikkejä tossuista irrottaa. Mutta tulee se, kevät! Tirpuset tirputtaa oksilla, mie ootan että kirkon taakse lammelle alkais tulemaan muuttolintuja. Mulla on niin vaihtelevat maisemat äläskyllä nuinkin lyhyellä matkalla, niin ei tule ainakaan tylsää kattella vaihtuvia näkymiä kun hanget sulaa ja aurinko paistaa jo aamusta taivaanrannassa.

Auringosta tuli mieleen että kun kellot siirrettiin kesäaikaan, mulla tuli ainakin hetimmiten rytmihäiriöitä, siis nukkumisen suhteen. Minä oon kuvitellu olevani aina aamuvirkku, iltauninen. No tulipa tämäki ajatus lennätettyä nyt romukoppaan. Mie kukun tätänykyä puolilleöin ja aamulla törmäilen ovenkarmeihin kun olen niin töppyrässä (eli uninen mejän kielelä). Jotaki tekemistä tällä kesäajalla täytyy olla. Mie olen kuitenki syöny monivitamiinit ja kalaöljyt, en ole illalla sängyssä lukenu padia tms. Ehkä tuo kevät tekee sitte tepposia. Päikkärit on maistunu!

Tulevana sunnuntaina olen mukana järkkäilemässä kokoperheen kevätriehaa Oukun maisemissa, siellä saa makkaranpaistossa ja ihmisten keskellä touhuta ja nauttia toivon mukaan auringosta. Hyvä mieli on jo valmiiksi joten kaikki mitä muuta sieltä tulee, on vaan plussaa!

Hilipakkaa huhtikuuta! (saa kommentoida!)

Baby steps with full power

Hah, heti alkuun hehkutusta!
Paino on alkanut pudota, -700 g/vko eli -100 g/päivä. Siihen tulokseen tulin kun kävin viikon lopulla puntarilla ja mie kyllä meinasin oikiasti pyllähtää yllätyksestä peshelleni.
Mie laitoin ruokavalion tekijälle vähän palautetta siitä että homma pelittää muuten hyvin (energiatasot ylhäällä, aineenvaihdunta pelaa jne.) mutta paino ei vain pudonnu.
Uuden päivityksen myötä päivälliseltä tiputettiin vähän hiilareita, vaikutus kaloreihin oli aika minimaalinen mutta tuo toi heti semmosen vähemmän ähkyisen olon iltaa kohti.

Tätä ajatusta siitä että ne hiilarit syödään treenin molemmin puolin olevilla aterioilla olen kuullu muualtaki. Viimeksi Bull Mentulan ja Vertti Harjuniemen luennolla joka pidettiin perjantaina kotisalilla. On siinä vaan kokemus isolla koolla mikä puhuu, fakta on että syyä pittää, tasasesti ja hyvälaatusta ja hiilarit antaa vaan energian siihen että moottori pysyy käynnissä.

Paljon muutaki heiän luento toi itelle, motivaatiosta, tavoitteista ja treenaamisesta. Mitä jäi päällimmäisenä mieleen on se että kun olet vaikka asettanu itelles tavotteen, minkä tahansa, siihen pitää olla valmis antamaan kaikkensa. Kukaan muu ei sitä tee, kovin moni ei sitä välttämättä tajua, sinun on oltava valmis myös mahollisesti luopumaan jostaki. Ympäröi ittes positiivisuudella, hankkiudu erhon negatiivisista asioista ja ihmisistä ja jatkat sinnilä etteenpäin.

Seuraavana aamuna kun menin tekemään oman treenin, heiän vetämä ryhmätreeni oli samhan aikhan menosa. Kummasti jakso itekki tehä ne hauiskäännöt ja leuanveot kun kuuli Bullin äänen sielä taustala. Ryhmän treenaajilla oli aivan mahtava tsemppi päällä ja kaikista näki että ihan jokanen tippa annettiin reenille ja se kannatti! Ihan täsä itekki herkistyy ;)

Mutta, niinkö monessa muussaki asiassa, kaikki on kuitenki kiinni sinusta itestä. Motivaatiota nostaa se kun homma etenee, mutta mitä tehä kun kehitys vaikka pysähtyy. Siinä on sitten juteltava ittensä kanssa ja käytävä ne kehityskeskustelut oman kuupan sisälä. Itelä on sitä vikkaa että luovuttaa liian helposti, niinkö tuon ruokavalion suhthen. Kyllä se siitä lähtee toimimaan kun se on ennenki toiminu, omasta päästä se on kiinni. Ja poika hokee välillä että maltti on valttia, äitiliini. Minun parhaimmat kannustajat löytyy meidän seinien sisältä.

Tulosta näkee myös peilin kautta, vaikka se onki mulle vähän semmonen kakspiippunen juttu. Pitäis opetella innostumaan niistä missä muutokset näkyy ja oikiasti ottaa niitä selhvieitä vaikka vaan itelleni, vertailun takia. Jotenki sitä edelleen näkkee sen lähtötilanteen vaan vaikka siitäki on kohta yli vuosi aikaa. Mie taian olla vaan liian kriittinen. Olen kyllä lukenu että monella joka on vaikka pudottanu painoa, ei vaan pysty peilistä näkemään niitä muutoksia. Sitten havahtuu kun housut tippuu päältä ja kalsarit pyörii rullalla entisen vattan päällä.

Niin ja onhan sitä, onneksi, muutaki elämää ku tämä sali ja syöminen. No, onneksi ja onneksi; viime yönä, just hiihtoloman alkuun, meille tuli herra Yrjö kylään. Tässä on nyt aamukahesta asti torkaheltu pikkupotilaan kanssa puolen tunnin pätkiä, laitettu pyykkiä koneeseen ja rumpukuivaimeen, haettu mustikkasoppaa ja vadelmamehua kaupasta. Ja Jaffaa, mikä nyt ainuana noista menee nyt sisälle hällä.
Onneksi tuo oma ukkokulta jaksaa hoitaa tuon sapuskapuolen, eilisen treenin jälkeen kotona ootti valmis kalalounas, ihan oikein punnittuna ja mitattuna. Tänä aamuna puuro, mehukeitto ja raejuusto ootti aamupalapöydässä, pyytämättä. Voi autuutta kun ei tarvinnu ite hortoilla puolinukuksissa tekemään mittään. Pikalenkki kauppaan ja takasin tuosa auringonpaisteesa (tuolla ulkona siis räköttää oikein olan takkaa). Vähän herätti; nyt otan lisäkupin kahvia ja alan pötköttelemään potilaan kanssa kaikessa rauhassa. Illalla pitempi lenkki vapaapäivän ratoksi.

Ostin muuten salilta Scitec Protein Nutrition 100% protskujauhetta, makuna appelsiinisuklaa. Voi elämä kun on hyvvää! Just ku nestemäistä Fazeriinaa vetäis naamariin, ihan ku salin bossi kehukin!