Löysin tänään hidasta elämää-sivustolta kovinki kiinnostavan jutun Lapin Lumosta ja siihen liittyvästä tv-sarjasta jota sitten viksummat kuttuu slow-teeveeksi. Ja oikein hyvältähän tuo tuntuu; ajatelkaapa:
”Lapin lumossa seurataan etenemistä luonnossa, Lapin loputonta kauneutta ja luontoa meditatiivisena paikkana. Yksi tärkeimmistä Slow-TV:n ominaisuuksista on ollut tuoda luonnon rauhoittava vaikutus katsojen ulottuville”, ohjelman tuottaja Tuomas Kytömäki kertoo ja jatkaa:Ylläoleva fiilis putkahti sillä siunaaman sekunnilla omaan pikku koppaani kun sunnuntai-aamuna lähin mettään aamulenkille, se tunne kun -10 asteen pakkanen saa hengityksen höyryämään, jalkojen alla narahtelee koppuraksi jäätynyt hiekka- ja metsäautotien pinta ja kaikkialla mihin katot, näet timantteja auringossa. Voin sanoa että koko 45 minuuttinen lenkki oli just täynnä loputonta kauneutta, meditatiivisia paikkoja ja omien ajatuksien soljumista omalla painollaan.
”Olemme tottuneet katsomaan TV:tä juonihakuisena tai informaation lähteenä. Slow-TV tuo sekä TV:stä että katsojasta itsestään uudenlaisen ulottuvuuden esiin: luonnollisen olemisen. Luonnossa asiat tapahtuvat omalla painollaan ja hetket soljuvat päivästä toiseen eteenpäin."
Kuten aikaisemmissaki postauksissa, mie olen tuonu omasta mielestäni aika avoimesti sitä esille miten turhaan lataan itteni täyteen odotuksia, toiveita ja epämääräisiä stressaamisen aiheita kuten nyt esimerkiksi rahahuolet. Ne tuntuu moninkertaisilta klo 4.30 yöllä mutta täysin käsittämättömän mitättömiltä asioilta kun olet käynyt ulkona lenkillä, vetäny kunnon treenin salilla, katsot omaa perhettä heidän omissa touhuissaan tai sitten ihan vaan yksinkertaisesti ajatuksella aamulla herätessäs että tänään on taas uusi mahollisuus. Se voi toki olla niin että meihin naisiin ja äiteihin tämä huolehtimisen mekanismi on niinku ujutettu jo siinä molekyylitasolla kun ensimmäiset elonmerkit itestämme olemme tuoneet tähän maailmaan. Voi olla että syynä on oma persoona, opittu taito huolehtia ja murehtia. No nyt on kyllä aika opetella tässä iässä muukin taito kun tuo murehtiminen.
Luulis sen olevan helppoa kun joka paikassa toitotetaan niin stressinhallintaa, elämäntapamuutoksien hallintaa, downshiftaamista, mindfullnessia jne. Ihmiset (me juuri) laitetaan syystä oikeasti tolkuttomat määrät rahaakin jotta löydettäis se oikotie ihanuuteen ja hyvään oloon niinku taikaiskusta. Alkumetreillä on hyvä ja syytäkin ottaa sitä auttavaa kättä vastaan mutta loppujen lopuksi kaikki tämä on sisäistettävä itte ja löydettävä se oma polku mitä kautta näihin ihaniin sfääreihin pääsee. Ja jottei menis ihan hihhulihommiksi (!) niin onhan se tosi että viikon aikana monesti pakkaa unohtumaan nämä sunnuntaiset fiilikset kun potut kiehuu yli, imuroit päivästä toiseen samoja nurkkia ja pyörität pyykkikonetta ja kuivausrumpua 24/7. Sitten kun alkaa pipo kiristämään, on siitä ensimmäisestä "rutusta" mielialasta lähettävä johonki. Minulla jokapäiväinen ulkoilu auttaa pitämään pipon löysällä.
Kuitenki faktahan on se että raha tulee ja se menee, tuli sitä vähän tai paljon eikä se ainakaan ole meillä päässy pesää tekemään. Sen kun pitää mielessä niin on sitten aikaa panostaa niihin oikeisiin juttuihin. You know :)
Syyslomaviikon kunniaksi meidän poppoon ohjelmistoon kuuluu ulkoilua, hoploppailua, kirjastossa käyntiä, elokuvien katselua ja sitten "omaan aikaani" eli sitä maastossa juoksentelua, salilla käyntiä illalla ja kotijumppailua. Yhtään en aio stressiä vetää siitä että kurssin tehtävien deadline:t alkaa lähestymään, eikö sitä sanota että pikku paineessa tulee annettua 110% itestään joten odotettavissa siis järisyttävän hyvälaatuista tekstiä (kyynistä naurua).
Mutta alla oleviin fiilistelykuviin liittyen, näissä maisemissa sielu lepää, näin ihanaa oli sunnuntaina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti