It´s a wrap

Vai olisko se tilinteon hetki

Just hokasin että taidampa tehä tänä aamuna tämän vuoden viimesen postauksen, ihan jo senki takia että muutenkin päätin rauhottaa tämän sosiaalisen elämäni siihen asti kun on taas palattu arkeen uuden vuoden jälkhen. Ja kun ei tässä minun elämässä niin kovasti ole kuitenkaan tapahtunu, ihanan tasasta tallaamistahan tämä on. Tosin toiveissa on että jos uusi vuosi tois tullessaan töitä, monta mielenkiintoista asiaa on tullu jo vastaan, niitä pitää vähän sulatella ja "huntata".

Nyt on hyvä muistella jo tehtyäki matkaa, siitähän on pauttiarallaa 9 kuukautta kun lähin tähän oman elämäni remppaan tositarkotuksella. Tai jos tuo remppa ei taia ollakaan hyvä sana, se kun pitäis joskus lopettaa (se remppa siis). No kuitenki, maalis-huhtikuusta 2015 tähän päivään asti on taivallettu, ylä- ja alamäkiä, hyvien ja huonojen kokemusten parissa. Ennenkaikkia kasvaen, henkisesti ja hirmuisesti.

Monet kysyy että paljonko on lähteny kiloja, paljonko senttejä jne jne.

Tähän pitää alkuun sanoa että se terve tavoitehan on se -500 g viikossa ja sitähän mulla oli alussa se painonpudotusvauhtiki noin reilun kuukauden ajan. Sitten tuli stoppi, oma aineenvaihdunta teki tenän jollain tasolla, ei vaan lähteny paino putoamaan ja siitä tuli alkukesästä jo melkeimpä stressi.

Onneksi minun pastori Zazka oli koko matkan ajan tukena ja turvana, pitämällä huolen siitä että mie opin kiinnittämään huomion siihen mitä olin saavuttanu enkä siihen mitä mie en vielä ollu saavuttanu. Kun stressaa esimerkiksi painon putoamisen kanssa, se itteasiassa hidastaa sitä aineenvaihduntaaki ja saattaa hyvinki stopata painonpudotuksen. Stressi on siis Belsebuupista, oikiasti!

Niin se vain alko pikkuhiljaa olemus muuttumaan, kokonaisuuessaan -8.5 kg on lähteny, lihasta on tullu varmaan tilalle (pitäis käyä siinä kehonkoostumusmittauksessa!!) ja senttejä on sitten lähtenyt pitkin kroppaa toistakymmentä. Puhtaan rasvakertymän tilalle on jäänyt löysempää nahkaa ja alta tuntuu orastavat lihakset, parhaiten mie nään muutoksen reisissäni. Heikoin kohta mulla on tuo vattan seutu, edelleen.

Mie en ole koskaan osannu pitää mitään muutospäiväkirjaa ja olenki mittaillu näitä "kriittisiä" mittoja sillon ku olen muistanu. Kun en kuitenkaan mihin fitnesslavoille tähtää niin ne mitat saa minun puolesta olla. Mutta se mihin mie olen kiinnittäny huomiota on ensinnäki aamulla heti kun herään; miltä tuntuu vatsassa. Ensimmäiset pari lasillista vettä kun hörppään heti herättyäni tiiän kyllä mahasta jos on tullu syötyä jotaki sopimatonta. Se minun akilleen kantapää eli maha on ollu mulle se ikuinen häpiän aihe. Mutta nyt se saa siellä minun puolesta röllöttää, se lähtee kun lähtee ja hitaastihan tuo on tullukki tuommoseksi.

Kuntotesti olis hauska tehä, tähän tuli heti mieleen se Ounasvaaran hyppyritornin rapuissa kesän lopulla tehty porrastreeni missä Jatta tais mitata minun kunnon kehitystä. Ja onhan se kehittyny: Ensimmäisien juoksutreenien aikana ja niien jälkeen mulla lensi aina laatta, tai siis se limaneritys oli jotaki helvetillistä. Se johtu kai siitä että korkea syke huonokuntosena laski alas liian nopiasti. Nyt kun tuo kunto on kasvanu, sykkeen laskeminen ei enää teekään sitä yrjöilyn tunnetta. Näin mie olen tämän pienessä mielessä ajatellu ja luultavasti oikein ymmärtäny.

Onhan sitä alamäkiäkin ollut; tuon painonjunnaamisen lisäksi työttömänä ollessa niinkin p-mäinen asia kuin talous pyrki tunkemaan yöuniin, stressas minua niin että mulla alko kirjaimellisesti lähtemään tukka päästä ja parisuhdekin meinas kirrata välillä. Mutta kun oikialla asenteella ja alas istumalla, puhumalla asiat halki se oikia perspektiivi tähänki löyty. Meillä on kotona nyt oikiasti hauskaa tehä yhessä ruokaa, ainahan tuo mies on ollu meillä se chef keittiössä mutta nyt me tehdään yhessä ruokaa, yritetään parhaimman mukhan olla esimerkkinä pojalle niitten kasvisten syömisen suhteen ja välillä sitte revitellään ihan ronskisti, niinku nyt pikkujouluaikana. Mutta siihen syömiseenki on tullu siis uus ulottuvuus, enää ei istuta sohvan nurkassa mättämässä roskaa naamaan vaan istutaan yhessä ruokapöytään, vaihetaan kuulumiset ja keskustellaan. Se on oikiasti joka päivä niin parasta!

Oma itsetunto on käyny välillä pohjalukemissa, välillä ihan pilvissä. Oikiastaan joka päivä pitäis nukkumaan mennessä illalla tehä pieni kooste niistä hyvistä asioista ja niistä huonoistaki. Ja päättää että ne huonot asiat jää sitten siihen, hoituvat omalla painollaan. Terve itsetunto mulla tulee siitä että olen oppinu olemaan itelleni armollinen, en siis fuskaa itseäni vaan jos jotain negatiivista sattuu (tai niitä lipsahduksia) niin se käsitellään siinä sitten ja jatketaan puhtaalta pöydältä etteenpäin. Ja tämä alkaa joka aamu. Ennen mie koin sen hetken hurman mässätessäni yksin illalla sohvalla kaikkia sontaaa suuhuni, se hurma kesti just sen aikaa kun se karkki-tai sipsipussi oli tyhjä ja sitten iski se itseinho ja häpiä. On siinä mielellä töitä kun pitää tämmöistä rääkkiä sietää.

Se yksinkertainen sääntö mullekin joka on toiminut on se ruokavalion säännöllisyys; syömällä 5-6 kertaa päivässä, puhdasta ja ravitsevaa ruokaa ei yksinkertaisesti jää tilaa enää millekään syöpöttelyhaluille, varsinkin kun sallii itelleen sen herkkupäivän tai vapaasyönnin hienosti sanottuna. Mie en siitä tingi enkä minun nähtävästi tarvikaan koska se mulla toimii.

Nytkin olen kohta lähössä kaupungille ostoksille, sieltä toivottavasti tarttuu raakasuklaata mukaan, jos kokeilis jotain ihanaa herkkua huomiselle illalle. Tai sitten tekasempa tänään jäätelöä pakastimeen, sen näkee sitten kun tuonne kaupoille lähen.

Ja eka kertaa elämäni aikana en tunne ees joulustressiä :) Näin on vaan päässynnä käymään että joulua vietetään ihan samalla tavalla kuin viimeiset 6 vuotta on tehty mutta nyt vain poikkeuksena on se etten vedä herneenpalkoja nenään kun en edelleenkään ole tehny sitä valtaisaa joulusiivousta tai leiponu yötä myöten herkkuja mitä kukaan ei syö. Mie haen hyvällä omalla tunnolla valmiit laatikot meille kotiin, mies hoitaa kinkun teon, mie syön pienen kalkkunarullan, Julmustia siemailen ja syön joulutorttuja. Enkä syö konvehtirasiaa kerralla :) Ei ees tee mieli, oikiasti.

Tommosia kapseleita mie olen nyt lisänny omaan kapselitarjontaan, miehän syön Omega-3:a, AloeVera-geeliä, monivitamiinivalmistetta ja sitten tätä aineenvaihduntaa vilkastuttavaa komboa. Hyvinhän se hyrskyttää tuolla sisällä matskua liikkeelle, nyt kun osaa tulkita omaa kroppaansa hyvin. Niin ja se heraprotskuhan on melkeinpä joka päivä jossain muodossa mulla mukana syömisissä.

Uudenvuoden lupauksia en ole vielä tehny mutta minusta tuntuu että mie teen vain yhen lupauksen: Ens vuodesta tulee vielä parempi kuin tästä vuodesta! Eikö siinä olekki ihan nokko? :)

Onnea ja iloa kaikille! Nautitaan ja eletään täysillä!!

Joulun odotusta

Tiptaptiptap

Nyt on sitten kalenterista jo käännetty vuoden viimeinen kuukausi esille, keittiöön on ilmestynyt pojan suklaajoulukalenteri ja ikkunoihin jouluvalot. Tämähän tietää sitä että kohta on joulu, tuo juhlista jaloin. Ja sitä ennen on itsenäisyyspäivä, pikkujouluja parit kappaleet.

Viime perjantaina pistimme ranttaliksi ukkokullan kanssa ja menimme viettämään yhdistyksen pikkujouluja "toispuoljokke". Mie olin valmistautunu niin henkisesti kuin fyysisesti tähän ruokapainotteiseen sesssioon ja olin kyllä iloisesti yllättyny miten mie nautin hyvällä omallatunnolla pöydän antimista. Pari lasillista punkkua kyytipojaksi ja jälkkärit, lähimme sitten kävellen kotiin. Ensin oli tarkotus käydä vielä jossain lasillisella mutta niin me päätettiin mennä suoraan kotiin ja ottaa vielä yömyssyt.

Aamulla kyllä tuntu jotenki "täyeltä" mahassa, mie luulen että mulle iski ruokakrapula. Se voi olla paljonki mahollista kun on syöny aikalailla tarkasti tähän asti että kun sinne pötsiin tunkee sitten muutaki ku broileria ja riisiä kasvisten lisäksi niin saattaahan siinä pakki vähän aikaa ihmetellä. Mutta se meni päivän aikana sulattelulenkillä ohi.

Joulunaikaan kuuluu osana leipominen, yllättäen tässäkin on tullu joku muutos sillä nyt meillä teki piparkakkutalon koristeluineen kaikkineen mies ja poika, mie heiluttelin tahtipuikkoa taustalla. Tai totta puhuen, minulla ei ole koskaan silloin pääsyä keittiöön kun siellä miesväki häärää, mie pysyttelen poissa tieltä ihan tyytyväisenä. Luulempa että mulle jää ainoastaan tehtäväksi perinteinen joulukakku- ja tortut, kinkunki mies paistaa itte.

Treenit kulkee, nyt mie olen lisännyt näitä kotijumppasessioita, tai ite asiassa aamulenkin lisäksi mie olen tehny kotona joko punttitreeniä tai omalla kehonpainolla treeniä. Sen lisäksi joogaan/meditoin, minusta on hyvä pysähtyä välillä, keskittyä hengittelyyn ja oman sielunvärinän kuunteluun (jopa tuli proosallinen vertauskuva). Mutta mulla tämäki toimii, vaihtelu tuo lisää puhtia arkeen ja sitten ne salitreenit ja muut kulkee taas erilailla kun vähän jotain tekee toisella lailla. Mukava oli huomata myös se että kun tässä tällä viikolla kävin lenkillä, päätin laskeskella kaikenlaisia mielenkiintosia juttuja mitä vastaan tuli. Tuli niin hyviä kuin huonojaki asioita vastaan, hyvät selätti loppukäessä ne huonot puolet (ne kännykkään puhuvat autoilijat, -kele!!) ja kotiin tullessa tuli oikiasti hyvä olo, taas.

Tänä aamuna tuli hyvä olo kun luin jälleen Bettinan blogia. Siinä tuli taas niin hyvin esille että ihan oikiasti elämäntapamuutoksessa ei ole kyse vain ruokavaliosta (tai dieetistä), ei vain  laihduttamisesta tai ei vain treenaamisesta. Kyse on pyrkiä olemaan ihminen, jolla on oikia elämänasenne, sallii itelleen nauttia hyvistä asioista ja löytää tasapainon kaikessa mitä tekee.

Minun päässäni tämmönen pieni lamppu syttyy joka ikinen aamu, joka aamu aloitan homman niin sanotusti puhtaalta pöydältä, keskityn siihen oman tasapainosen elämän löytämiseen joka päivä uuestaan ja uuestaan. Toivottavasti niin Joulupukki, mies ja poika ja ympärilläni olevat tärkeät ihmiset tämän huomaavat. Mie voin sanoa että näin loppuvuoden häämöttäessä ja uuen kohta koittaessa mie olen löytäny tasapainon.

Ihanaa ja lämmintä joulunodotusta!

Joulu tuo tullessaan ison ilon,
ja ehkäpä myös muutaman lisäkilon.
Mutta ei nyt huolta asiasta tästä,
vaan nautitaan elämästä!

     

Hiljaa hyvä tulee

Kehitystä tavistasolla

Ei ollut tänä-aamuna tarkoitus jäädä tähän koneen ääreen kovin kauaksi, mutta yllättäen olenki viettänyt aamuherätyksen jälkeen jo jonkun tunnin tekemässä omia juttujani tietsikalla. Samallahan se tulee tämä blogipäivityskin.

Tämä aamu alkoi klo 6:n lenkillä, tein pitkästä aikaa juoksulenkin! Syynä juoksutaukoon on tämä arktinen elementti eli lumi ja jää. Kadut jäätyi ja lunta on tullut parikymmentä senttiä siihen päälle. Se yhdistettynä minun juoksulenkkareihin ei ollu hyvä yhistelmä joten viime viikolla suuntasin clasulle ja sieltä ostin tennareihin asennettavat kumiset piikkitassukat. En mie tiiä millä sanalla noita voi kuvat kuin piikkitassukat; pääasia että ne sopi minun kukkarolle ja ne toimii. (Yhä toivon joulupukilta IceBug:ja, vink vink).

Kävin pari pitempää lenkkiä näillä jo aiemmin mutta tämänaamuinen juoksulenkki oli sitte se "ultimate" testi näille. Hyvinhän nuo piti koparat kentässä eikä haitannut tuo pohjan jäätyminenkään. Eiliseen pakkaskeliin verrattuna aamun lenkki oli varsin lepposa, oli vain -1 mittarissa kun lähdin.

Aamupalan teko ja sitten minä ässityin tähän koneen ääreen, pesukoneen laulaessa taas eco-ohjelman tahtiin. Ruokalistan suunnittelua ja lueskelua muitten aiheitten parissa. Semmonen tämä aamu.

Se mistä mie ajattelin kirjottaa oli aivan mahtava blogikirjoitus mitä Bettina Gräsbeck julkaisi jälleen; mie olen seurannu tämän pron blogia ja Youtube-kanavaa jo tovin. Rautanen mimmi mutta niin mahtavalla tavalla "jalat maassa" eikä turhaan häröile kaikkien muotivirtauksien matkassa sinne tänne. Hän kirjotteli mm. seuraavaa:

"Vaikka kävisi vain kerran salilla viikossa, se on enemmän kuin ei yhtään kertaa, ja se on kehitystä.
Kun nahkatakki kiristää hartioista, on tapahtunut kehitystä.
Jos se taas kiristää vatsasta, se ei ole kehitystä.
Kun vaihtaa välipalan suklaapatukan maitorahkaan, on se kehitystä.
Kun vaihtaa välipalan maitorahkan kananmuniin, aletaan ymmärtää monipuolisuuden päälle, ja se on kehitystä.
Kun kello soi kuudelta salille, ja laitat torkun päälle ja ajattelet että fak it, mutta sittenkin hyppäät sängystä ylös, se on helvetin hyvää kehitystä.
Kun laitat kyykkytankoon 10kg lisää, se on kehitystä"

Siis halleluja! Näinhän se on, meiän pitää oppia tunnistamaan hyvällä tavalla oma kehitys, omassa itessä. Se on hyvää kehitystä kun on oppinut olemaan itelle armollinen ja rakastaa itteänsä, no vaikka kattomalla itteäs lenkin tai treenin jälkeen, nostamalla peukkua peilikuvalles ja sanomalla hyvä tyttö. Tai kun teet itelles jotain uutta ruokaa, tajuat siinä että omat aistit on oppinut tunnistaa uusia makuja, nauttimaan väri-ilottelusta pannulla ja sulla on oikiasti kivaa tehdä hyvää ruokaa!
Kehitystä on sekin että tulevana perjantaina aion nauttia pikkujouluruoka-tarjonnasta, nautinpa pari lasillista viiniä siinä ohessa ja ihan täysin hyvällä omallatunnolla. Pääasiana hyvä seura, hyvä ruoka ja hauska ilta.

Oon minä toki välillä tuijotellu tuota minun heikkoa kohtaa eli vatsan/vyötärönseutua ja miettiny miksi siellä ei sitä sikspäkkiä näy. No, minun bodini taitaa olla se mallia tynnyri ja ei se parinkymmenen vuoden aikana aikaansaatu tynnyri ihan hetkessä sieltä häivy. Ja eipä siinä, kyllä se kutistunu on. Mutta sen sijaan että vahtaisin vain tuota vyötärönseutua, huomaankin peilailevani muotoutuvia olkapäitä, erottuvia reisilihaksia (kyllä, niitä on!) ja kaventunutta kokonaisolemusta. Kaikista tärkeintä on se että voin sanoa rehellisesti voivani hyvin, kokonaisvaltasesti. Se on minusta tärkeintä, ei ne kilot eikä sentit.
Tästä kun luin vielä tuolta Bettinan blogista niin ihan sitä meinas herkistyä. Tai pitäiskö sanoa valaistuin, taas. Paljon oivalluksia on tullu matkan varrella eikä taia ihan hevillä nämä oivallukset loppua jos tämä matka oman itteni kehittämisessä jatkuu.

Hyvää viikkoa, sulle & mulle!

Avautumisia pienimuotoisessa skaalassa

Kuulostaapa rohkaisevalta...

Tuo otsikko meinaan, pienimuotoisesti päätin auringon loistaessa ulkona hieman avautua.. Avautua niistä miljoonista ajatuksista mitkä usein (liian usein) valtaa pään ja mitkä pitää saada höyrystettyä sieltä pois, sillä muuten ei ole hyvä olo.

Pitkään olen tienny omat heikkouteni ja vasta kun aloin käydä ohjatusti läpi elämäntapamuutokseen liittyviä asioita tajusin alkaa käsittelemään niitä vahvuuksia mitä minussa on. Mikä ihme siinä suomalaisessa mentaliteetissa on se että ensin lähetään sieltä negatiivisesta aina liikkeelle, vellotaan siinä vetelässä suossa ihan nauttien siitä ittensä mollaamisesta? Onko se välttämätön pakko että tämä reitti pitää käydä ennen kuin ne hyvät asiat tulee esille?

 

Tarpeeksi syvällä uineena ja elämänpolun ollessa välillä vähän kivikkoinen, minä olen paapattanut itelleni joskus ääneen ja joskus hiljaa sisimmässäni räpättäen etten enää salli itelleni aloittaa sitä mollaamista vaan hyppään suoraan siihen missä minä olen hyvä ja missä minä olen vahva. Ja perskuta kyllä niitä löytyy! Aamukaffella (se minun autuaaksi tekevä oma hetki) voi ihan hyvällä omallatunnolla kirjata pääkopassa ne positiiviset asiat, eikä heti aamusta velloa ajatuksella "kylläpä meni tämäki päivä keturalleen kun en pääse kipeänä treenamaan" tai "miksei mulle kukaan tuu tarjoamaan töitä tänne kotiin". Jep, on syyllistyny tähän ja rankasti, sitten kun huomasi miten helevatan huonosti minä aloin voimaan päätin että minä en salli itelleni negatiivisia ajatuksia, tai jos ne pulpahtaa mieleen niin sitten alan miettimään miten minä tuon voisin vähän paremmin esittää itelleni.

 

Minä olen hyvä juuri sellaisena kuin olen

Just just, vois joku sanoa ja varmasti esille tulis se piiiitkä litania asioista missä ei ole hyvä. Pah! Tässä kohtaa pitää kertoa millaista työtä nuo personal trainerit tekevät, kehon- ja sielunhoitoa. Minun henk.koht. PT Jatta (vai pitäiskö sanoa jossain vaiheessa myös pastori) auttoi minua käsittelemään niitä p-a ajatuksia itestäni niin että kun treenin jälkeen minun pääkopassa kuului se kuuluisa "klik" minä tajusin että kukaan muu kuin minä itte ei voi vastata minun tekemisistäni, kukaan muu kuin minä itte ei ole vastuussa siitä tunnenko loppukädessä itteni vahvaksi ja voimakkaaksi ja hyväksi.

Ja näinhän se on, vaikka sulla olis kuin hyvä tukiverkosto ympärillä mutta sinä itte lyttäät itteäsi koko ajan alaspäin, ei se verkosto sinua jaksa kauan kannatella.

 

Minulle on tullut vastaan niin paljon myös sitä negatiiviselta kuulostavaa palautetta ja hienomuotoisesti rakennettua v*^*a että jossain vaiheessa meinas oma usko omiin kykyihin loppua. Se että kysytään vaivihkaa että kauankos se tämä dieetti tällä kertaa kestää tai aiotko näännyttää ittes kuinka laihaksi sai minun silmät ainaki avautumaan sen suhteen että jos ihmisellä on perustavaa laatua oleva negatiivinen tai suorastaa ilkeä luonne, hänen suustaan voi tuota odottaaki. Mutta kuinka se on vaarallista semmoiselle ihmiselle joka on herkillä elämäntapamuutoksen kourissa muutenkin?

Minun onnekseni (tai ehkä se oli tarkoitettu niin) minun ympärillä lähinnä minua on se oikea tukiverkosto joka pyyteettä minua tukee ja ne sanotaanko "kommentoijat" on pikkuhiljaa häipyneet taka-alalle. Se tuntekoon pistoksen ken haluaa, mutta näin tämä vaan on. Tästä a-haa-elämyksestä kuului kiitos myös pt:lle jonka kanssa näitä on puitu ihan "nokko".

 

Eteenpäin niinkö mummo lumessa

Nyt on pienimuotoinessa skaalassa oleva avautuminen suoritettu, minä lähden viettämään laadukasta lauantaita perheeni kanssa tuonne luontoon. Aamiainen (vai se tais olla kyllä brunch) ja F1-aika-ajot sai sopivan boostin aikaiseksi, koittaa siis ulkotreeni maalaismaisemassa ja haravan varressa. Juoksevan hunajan ja lämpimän veden kanssa lutraamista yskän hoidossa jatkan sitten illalla.