Etätyöpäivän aatoksia

Ulkona hyrisee hyttynen ja ukkonen, sisällä pauhaa tuuletin ja Yle puhe. Kuuntelin juuri sieltä aamuisen haastattelun missä terveydenhuollon emeritusprofessori puhui valinnanvapaudesta ja sotesta. Siis siitä missä minunkin päiväni työn merkeissä kuluvat.
Nyt kun sen (siis soten ja makun) aikataulu on taas siirtynyt, kiitos päättäjiemme, tuli tästä aivan yllättäen mieleen myös omien aikataulujeni venymisen ja jatkuvan muutoksen ihanahko tarina, jota jo siis koko aikuisiän olen itse yrittänyt jollain lailla hallitsemaan. Nyt kun sen muutoksen tarpeen ja välttämättömyyden on tiedostanut, sen toteuttamisessa vierähtäisikin sitten jo toinen "hallituskausi", tai siltä ainakin nyt tuntuu kun elämäntapamuutoksen tiellä on mennyt tovi..

Ei sillä etteikö tämä muutoksenpolku mitä olen astellut, olisi ollut ihana ja vaihteleva ja mielenkiintoinen ja antava, mutta sen tavoitteen saavuttamisen kanssa onkin ollut sitten toinen juttu. Eihän sitä silmämääräisesti näe, sisäisesti sen tuntee mutta jokin tässä vielä niinsanotusti mättää. Ympärilläni on tilanteet muuttuneet, ehkä minäkin olen siinä samalla. Mutta se mihin minun tulis tarttua päättäväisesti on vielä vähän niinkö hakusesssa...
Se jokavuotinen jollotus ja artikkelien tulva somessa ja lehtien palstoilla (nyt on aika karistaa kesäkilot, syksy on uuden muutoksen aikaa) alkaa pikkuhiljaa kiehuttaa. Ei sillä että minä olisin onnistunut niin kohtalaisestikaan siinä pitkäntähtäimen elämäntapamuutoksessa mutta se että hehkutetaan näistä "3 viikon pikadieetti, heti muutoksia, jopa -5 kg viikossa laihdut"-ihmehörhellyksistä, pistää vihaksi. Jos se laihduttaminen ja pysyvien muutosten saavuttaminen olis noin helppoa, ei täällä tallustais meitä ylipainoisia palleroita, kaikki olis sutjakoita elämäntapaguruja omalla tontillaan. Sitten on meitä jotka vaan ihmettelevät että miksei tulosta tule, syön oikein, liikun riittävästi (no aina vois lisätä), nukun tarpeeksi (no problem minulla ainakaan) jne jne. Ja peilikuva ei näytä mitään uutta, ehkä hitunen yleiskuva vaikuttaa freesimmältä mutta thats about that...

Sukellan siis pohtimaan tätä ja sotesoppaa iltapäiväksi. Viikonlopun alun kruunaa kuitenkin uusi frisyyri, kyllä sitä tässä kesän aikana onkin kaivannut että saa tämän kuontalon uusiksi jälleen!

Rustailua puolin ja toisin

Ei mulla nyt tullut sen kummempaa eikä erikoista tarvetta kirjoitella, nyt vaan mukavan päivän jälkeen tuli niin mukava fiilis että pitää kai sitä muillekki jakaa.

Viimeksi kirjoittelin ruokavalion päivityksestä sen in-bodymittauksen myötä. Se haastatteluhan meni vallan hienosti, taasen sain tavata asiansa osaavan, helposti lähestyttävän ihmisen jolle oli helppo puhua ne haastavimmatki asiat ja ruokakaapin perukoilla vaanivat möröt mitä tässä nyt on tullu tietenki kohdattua. Tämä ekspertti puolestaan oli senki takia vakuuttava että perheellisenä ymmärsi tasan tarkkaan mitä se ruoanlaittorumba pahimmillaan voi olla jos yks vain syö jotain fitnessruokaa ja muut sitten tavisruokaa. No tavisruokaahan mieki syön ja voi kauhistus jos mie joskus joutusin siihen tilanteeseen että teen muille normisapuskat ja ite kuikuilen taustalla. Eee onnistu, ei!

Suurin muutos tais olla kuitenki tuolla kaloripuolella, sitä nyt karsittiin vajaalla -500 kcal/päivä joka tuntuu nyt näin eka viikon puolessavälissä toimivan ihan mainiosti. Alkuun meinas taas nostaa se epäilyksen mörkö päätään että juuriko pitää näin mahottomasti syödä (siis määrällisesti, ei kaloreina niinkhän) mutta nyt se sitten tasottu jo. Ostin uuden puntarinkin kun en enää tuohon edelliseen mikälieversioon luottanu niin eipähän tule senkään takia mokailtua.

Kyllä, punnitsen taas omia ruokiani. Se siksi että tiiän/harjaannun/opin jatkossa tunnistamaan omat "annokseni" silmämääräisesti. Edelleen yllättää tuo makaroonin mahoton turpoaminen, ei se 60 gr näytä siinä kuivana miltään mutta annas kun kumoat sen saman määrän kypsänä lautaselle. Ohoh..
Punnitsen myös sapuskat senki takia että en lipsu. Aikasemmin tein vähän "omia" ohjeita ja välissä homma meinas mennä sivuraiteille. Siitä oppineena päätin että en lipsu a) kasvisten määrästä b) hyvistä rasvoista päivän aikana.

Ihan hyvillä mielin tässä mennään, vatsa (tuo ikuinen Akilleen kantapääni) otti uuden spurtin toiminnan suhteen; näläntunne kun hiipii niin se on taas sitä tervettä nälkää, ruokailurytmi on pysyny samana (3 h välein) ja olotila tuntuu kevenneen. Punnita saan itteni vain kerran viikossa etten jää sitä lukemaa tuijottamaan eikä siitä tule sitte stressiä. Uskomatonta kyllä mutta mie osaan kehittää stressin aihetta jo melkeimpä mistä vaan, sen takia ettei hyvä kehitys pysähdy, pitää osata vähän hellittää ja luottaa siihen tekemiseen. Loppukädessähän tämmöiset elämäntapamuutokset tehhään suurimmaksi osaksi kahden korvan välissä, senki takia tämmösistä "hifistelyistä" en aio ottaa stressiä, edelleenkään.

Treenipäiväkirjanpidon alotin, siihen tulee kiitettävästi jo muisteloita miten mikäkin reeni on menny. Tämän päivän kinttureeni meni hyvin, tosin jalkaprässiin olisin voinu lisätä vielä kiloja, mutta ens kerralla. Mukava kirraus tuntuu koivissa siitä huolimatta. Ja sen huomasin että nyt alan ymmärtämään niitä peiliin kattojia, itelläkin tuli taas semmonen "havahtuminen" kun kyykkäsin peilin eessä; helekutti mullahan on nätit reidet jo! Jopa semmonen muoto on selvästi näkyvillä tuolla alhaalla. Ja vaikka tuo röllykkävatta siinä eessä möllöttää edelleen niin eipä haittaa. Mie taian toistaa taas itteäni..

Tämä kevät tulee olemaan sanotaanko haastava tai ainaki vähintäänki jänskä, opinnäytetyö/valmistuminen, uusi koulutusohjelma vapaaehtoistyön parissa alkaa, sen myötä oman "miksihaluanisona" polun rakentaminen ja urakehitys. Mulla kun ei mahu päähän se ajatus että ura katkeaa siihen kun jää työttömäksi, päinvastoin. Sepä avaa uusia ovia, jänniä ja odottamattomiaki mahollisuuksia joista ei tiiä mihin ne vie.

Miepä luulen että tästä(ki) viikosta tullee vallan mainio :) Laittakaapa muuten kommenttia tulemaan, olis niin hyvä tietää mitä te mietitte näistä minun höpötyksistäni

Joulun odotusta

Tiptaptiptap

Nyt on sitten kalenterista jo käännetty vuoden viimeinen kuukausi esille, keittiöön on ilmestynyt pojan suklaajoulukalenteri ja ikkunoihin jouluvalot. Tämähän tietää sitä että kohta on joulu, tuo juhlista jaloin. Ja sitä ennen on itsenäisyyspäivä, pikkujouluja parit kappaleet.

Viime perjantaina pistimme ranttaliksi ukkokullan kanssa ja menimme viettämään yhdistyksen pikkujouluja "toispuoljokke". Mie olin valmistautunu niin henkisesti kuin fyysisesti tähän ruokapainotteiseen sesssioon ja olin kyllä iloisesti yllättyny miten mie nautin hyvällä omallatunnolla pöydän antimista. Pari lasillista punkkua kyytipojaksi ja jälkkärit, lähimme sitten kävellen kotiin. Ensin oli tarkotus käydä vielä jossain lasillisella mutta niin me päätettiin mennä suoraan kotiin ja ottaa vielä yömyssyt.

Aamulla kyllä tuntu jotenki "täyeltä" mahassa, mie luulen että mulle iski ruokakrapula. Se voi olla paljonki mahollista kun on syöny aikalailla tarkasti tähän asti että kun sinne pötsiin tunkee sitten muutaki ku broileria ja riisiä kasvisten lisäksi niin saattaahan siinä pakki vähän aikaa ihmetellä. Mutta se meni päivän aikana sulattelulenkillä ohi.

Joulunaikaan kuuluu osana leipominen, yllättäen tässäkin on tullu joku muutos sillä nyt meillä teki piparkakkutalon koristeluineen kaikkineen mies ja poika, mie heiluttelin tahtipuikkoa taustalla. Tai totta puhuen, minulla ei ole koskaan silloin pääsyä keittiöön kun siellä miesväki häärää, mie pysyttelen poissa tieltä ihan tyytyväisenä. Luulempa että mulle jää ainoastaan tehtäväksi perinteinen joulukakku- ja tortut, kinkunki mies paistaa itte.

Treenit kulkee, nyt mie olen lisännyt näitä kotijumppasessioita, tai ite asiassa aamulenkin lisäksi mie olen tehny kotona joko punttitreeniä tai omalla kehonpainolla treeniä. Sen lisäksi joogaan/meditoin, minusta on hyvä pysähtyä välillä, keskittyä hengittelyyn ja oman sielunvärinän kuunteluun (jopa tuli proosallinen vertauskuva). Mutta mulla tämäki toimii, vaihtelu tuo lisää puhtia arkeen ja sitten ne salitreenit ja muut kulkee taas erilailla kun vähän jotain tekee toisella lailla. Mukava oli huomata myös se että kun tässä tällä viikolla kävin lenkillä, päätin laskeskella kaikenlaisia mielenkiintosia juttuja mitä vastaan tuli. Tuli niin hyviä kuin huonojaki asioita vastaan, hyvät selätti loppukäessä ne huonot puolet (ne kännykkään puhuvat autoilijat, -kele!!) ja kotiin tullessa tuli oikiasti hyvä olo, taas.

Tänä aamuna tuli hyvä olo kun luin jälleen Bettinan blogia. Siinä tuli taas niin hyvin esille että ihan oikiasti elämäntapamuutoksessa ei ole kyse vain ruokavaliosta (tai dieetistä), ei vain  laihduttamisesta tai ei vain treenaamisesta. Kyse on pyrkiä olemaan ihminen, jolla on oikia elämänasenne, sallii itelleen nauttia hyvistä asioista ja löytää tasapainon kaikessa mitä tekee.

Minun päässäni tämmönen pieni lamppu syttyy joka ikinen aamu, joka aamu aloitan homman niin sanotusti puhtaalta pöydältä, keskityn siihen oman tasapainosen elämän löytämiseen joka päivä uuestaan ja uuestaan. Toivottavasti niin Joulupukki, mies ja poika ja ympärilläni olevat tärkeät ihmiset tämän huomaavat. Mie voin sanoa että näin loppuvuoden häämöttäessä ja uuen kohta koittaessa mie olen löytäny tasapainon.

Ihanaa ja lämmintä joulunodotusta!

Joulu tuo tullessaan ison ilon,
ja ehkäpä myös muutaman lisäkilon.
Mutta ei nyt huolta asiasta tästä,
vaan nautitaan elämästä!

     

Hiljaa hyvä tulee

Kehitystä tavistasolla

Ei ollut tänä-aamuna tarkoitus jäädä tähän koneen ääreen kovin kauaksi, mutta yllättäen olenki viettänyt aamuherätyksen jälkeen jo jonkun tunnin tekemässä omia juttujani tietsikalla. Samallahan se tulee tämä blogipäivityskin.

Tämä aamu alkoi klo 6:n lenkillä, tein pitkästä aikaa juoksulenkin! Syynä juoksutaukoon on tämä arktinen elementti eli lumi ja jää. Kadut jäätyi ja lunta on tullut parikymmentä senttiä siihen päälle. Se yhdistettynä minun juoksulenkkareihin ei ollu hyvä yhistelmä joten viime viikolla suuntasin clasulle ja sieltä ostin tennareihin asennettavat kumiset piikkitassukat. En mie tiiä millä sanalla noita voi kuvat kuin piikkitassukat; pääasia että ne sopi minun kukkarolle ja ne toimii. (Yhä toivon joulupukilta IceBug:ja, vink vink).

Kävin pari pitempää lenkkiä näillä jo aiemmin mutta tämänaamuinen juoksulenkki oli sitte se "ultimate" testi näille. Hyvinhän nuo piti koparat kentässä eikä haitannut tuo pohjan jäätyminenkään. Eiliseen pakkaskeliin verrattuna aamun lenkki oli varsin lepposa, oli vain -1 mittarissa kun lähdin.

Aamupalan teko ja sitten minä ässityin tähän koneen ääreen, pesukoneen laulaessa taas eco-ohjelman tahtiin. Ruokalistan suunnittelua ja lueskelua muitten aiheitten parissa. Semmonen tämä aamu.

Se mistä mie ajattelin kirjottaa oli aivan mahtava blogikirjoitus mitä Bettina Gräsbeck julkaisi jälleen; mie olen seurannu tämän pron blogia ja Youtube-kanavaa jo tovin. Rautanen mimmi mutta niin mahtavalla tavalla "jalat maassa" eikä turhaan häröile kaikkien muotivirtauksien matkassa sinne tänne. Hän kirjotteli mm. seuraavaa:

"Vaikka kävisi vain kerran salilla viikossa, se on enemmän kuin ei yhtään kertaa, ja se on kehitystä.
Kun nahkatakki kiristää hartioista, on tapahtunut kehitystä.
Jos se taas kiristää vatsasta, se ei ole kehitystä.
Kun vaihtaa välipalan suklaapatukan maitorahkaan, on se kehitystä.
Kun vaihtaa välipalan maitorahkan kananmuniin, aletaan ymmärtää monipuolisuuden päälle, ja se on kehitystä.
Kun kello soi kuudelta salille, ja laitat torkun päälle ja ajattelet että fak it, mutta sittenkin hyppäät sängystä ylös, se on helvetin hyvää kehitystä.
Kun laitat kyykkytankoon 10kg lisää, se on kehitystä"

Siis halleluja! Näinhän se on, meiän pitää oppia tunnistamaan hyvällä tavalla oma kehitys, omassa itessä. Se on hyvää kehitystä kun on oppinut olemaan itelle armollinen ja rakastaa itteänsä, no vaikka kattomalla itteäs lenkin tai treenin jälkeen, nostamalla peukkua peilikuvalles ja sanomalla hyvä tyttö. Tai kun teet itelles jotain uutta ruokaa, tajuat siinä että omat aistit on oppinut tunnistaa uusia makuja, nauttimaan väri-ilottelusta pannulla ja sulla on oikiasti kivaa tehdä hyvää ruokaa!
Kehitystä on sekin että tulevana perjantaina aion nauttia pikkujouluruoka-tarjonnasta, nautinpa pari lasillista viiniä siinä ohessa ja ihan täysin hyvällä omallatunnolla. Pääasiana hyvä seura, hyvä ruoka ja hauska ilta.

Oon minä toki välillä tuijotellu tuota minun heikkoa kohtaa eli vatsan/vyötärönseutua ja miettiny miksi siellä ei sitä sikspäkkiä näy. No, minun bodini taitaa olla se mallia tynnyri ja ei se parinkymmenen vuoden aikana aikaansaatu tynnyri ihan hetkessä sieltä häivy. Ja eipä siinä, kyllä se kutistunu on. Mutta sen sijaan että vahtaisin vain tuota vyötärönseutua, huomaankin peilailevani muotoutuvia olkapäitä, erottuvia reisilihaksia (kyllä, niitä on!) ja kaventunutta kokonaisolemusta. Kaikista tärkeintä on se että voin sanoa rehellisesti voivani hyvin, kokonaisvaltasesti. Se on minusta tärkeintä, ei ne kilot eikä sentit.
Tästä kun luin vielä tuolta Bettinan blogista niin ihan sitä meinas herkistyä. Tai pitäiskö sanoa valaistuin, taas. Paljon oivalluksia on tullu matkan varrella eikä taia ihan hevillä nämä oivallukset loppua jos tämä matka oman itteni kehittämisessä jatkuu.

Hyvää viikkoa, sulle & mulle!

Avautumisia pienimuotoisessa skaalassa

Kuulostaapa rohkaisevalta...

Tuo otsikko meinaan, pienimuotoisesti päätin auringon loistaessa ulkona hieman avautua.. Avautua niistä miljoonista ajatuksista mitkä usein (liian usein) valtaa pään ja mitkä pitää saada höyrystettyä sieltä pois, sillä muuten ei ole hyvä olo.

Pitkään olen tienny omat heikkouteni ja vasta kun aloin käydä ohjatusti läpi elämäntapamuutokseen liittyviä asioita tajusin alkaa käsittelemään niitä vahvuuksia mitä minussa on. Mikä ihme siinä suomalaisessa mentaliteetissa on se että ensin lähetään sieltä negatiivisesta aina liikkeelle, vellotaan siinä vetelässä suossa ihan nauttien siitä ittensä mollaamisesta? Onko se välttämätön pakko että tämä reitti pitää käydä ennen kuin ne hyvät asiat tulee esille?

 

Tarpeeksi syvällä uineena ja elämänpolun ollessa välillä vähän kivikkoinen, minä olen paapattanut itelleni joskus ääneen ja joskus hiljaa sisimmässäni räpättäen etten enää salli itelleni aloittaa sitä mollaamista vaan hyppään suoraan siihen missä minä olen hyvä ja missä minä olen vahva. Ja perskuta kyllä niitä löytyy! Aamukaffella (se minun autuaaksi tekevä oma hetki) voi ihan hyvällä omallatunnolla kirjata pääkopassa ne positiiviset asiat, eikä heti aamusta velloa ajatuksella "kylläpä meni tämäki päivä keturalleen kun en pääse kipeänä treenamaan" tai "miksei mulle kukaan tuu tarjoamaan töitä tänne kotiin". Jep, on syyllistyny tähän ja rankasti, sitten kun huomasi miten helevatan huonosti minä aloin voimaan päätin että minä en salli itelleni negatiivisia ajatuksia, tai jos ne pulpahtaa mieleen niin sitten alan miettimään miten minä tuon voisin vähän paremmin esittää itelleni.

 

Minä olen hyvä juuri sellaisena kuin olen

Just just, vois joku sanoa ja varmasti esille tulis se piiiitkä litania asioista missä ei ole hyvä. Pah! Tässä kohtaa pitää kertoa millaista työtä nuo personal trainerit tekevät, kehon- ja sielunhoitoa. Minun henk.koht. PT Jatta (vai pitäiskö sanoa jossain vaiheessa myös pastori) auttoi minua käsittelemään niitä p-a ajatuksia itestäni niin että kun treenin jälkeen minun pääkopassa kuului se kuuluisa "klik" minä tajusin että kukaan muu kuin minä itte ei voi vastata minun tekemisistäni, kukaan muu kuin minä itte ei ole vastuussa siitä tunnenko loppukädessä itteni vahvaksi ja voimakkaaksi ja hyväksi.

Ja näinhän se on, vaikka sulla olis kuin hyvä tukiverkosto ympärillä mutta sinä itte lyttäät itteäsi koko ajan alaspäin, ei se verkosto sinua jaksa kauan kannatella.

 

Minulle on tullut vastaan niin paljon myös sitä negatiiviselta kuulostavaa palautetta ja hienomuotoisesti rakennettua v*^*a että jossain vaiheessa meinas oma usko omiin kykyihin loppua. Se että kysytään vaivihkaa että kauankos se tämä dieetti tällä kertaa kestää tai aiotko näännyttää ittes kuinka laihaksi sai minun silmät ainaki avautumaan sen suhteen että jos ihmisellä on perustavaa laatua oleva negatiivinen tai suorastaa ilkeä luonne, hänen suustaan voi tuota odottaaki. Mutta kuinka se on vaarallista semmoiselle ihmiselle joka on herkillä elämäntapamuutoksen kourissa muutenkin?

Minun onnekseni (tai ehkä se oli tarkoitettu niin) minun ympärillä lähinnä minua on se oikea tukiverkosto joka pyyteettä minua tukee ja ne sanotaanko "kommentoijat" on pikkuhiljaa häipyneet taka-alalle. Se tuntekoon pistoksen ken haluaa, mutta näin tämä vaan on. Tästä a-haa-elämyksestä kuului kiitos myös pt:lle jonka kanssa näitä on puitu ihan "nokko".

 

Eteenpäin niinkö mummo lumessa

Nyt on pienimuotoinessa skaalassa oleva avautuminen suoritettu, minä lähden viettämään laadukasta lauantaita perheeni kanssa tuonne luontoon. Aamiainen (vai se tais olla kyllä brunch) ja F1-aika-ajot sai sopivan boostin aikaiseksi, koittaa siis ulkotreeni maalaismaisemassa ja haravan varressa. Juoksevan hunajan ja lämpimän veden kanssa lutraamista yskän hoidossa jatkan sitten illalla.