Avautumisia pienimuotoisessa skaalassa

Kuulostaapa rohkaisevalta...

Tuo otsikko meinaan, pienimuotoisesti päätin auringon loistaessa ulkona hieman avautua.. Avautua niistä miljoonista ajatuksista mitkä usein (liian usein) valtaa pään ja mitkä pitää saada höyrystettyä sieltä pois, sillä muuten ei ole hyvä olo.

Pitkään olen tienny omat heikkouteni ja vasta kun aloin käydä ohjatusti läpi elämäntapamuutokseen liittyviä asioita tajusin alkaa käsittelemään niitä vahvuuksia mitä minussa on. Mikä ihme siinä suomalaisessa mentaliteetissa on se että ensin lähetään sieltä negatiivisesta aina liikkeelle, vellotaan siinä vetelässä suossa ihan nauttien siitä ittensä mollaamisesta? Onko se välttämätön pakko että tämä reitti pitää käydä ennen kuin ne hyvät asiat tulee esille?

 

Tarpeeksi syvällä uineena ja elämänpolun ollessa välillä vähän kivikkoinen, minä olen paapattanut itelleni joskus ääneen ja joskus hiljaa sisimmässäni räpättäen etten enää salli itelleni aloittaa sitä mollaamista vaan hyppään suoraan siihen missä minä olen hyvä ja missä minä olen vahva. Ja perskuta kyllä niitä löytyy! Aamukaffella (se minun autuaaksi tekevä oma hetki) voi ihan hyvällä omallatunnolla kirjata pääkopassa ne positiiviset asiat, eikä heti aamusta velloa ajatuksella "kylläpä meni tämäki päivä keturalleen kun en pääse kipeänä treenamaan" tai "miksei mulle kukaan tuu tarjoamaan töitä tänne kotiin". Jep, on syyllistyny tähän ja rankasti, sitten kun huomasi miten helevatan huonosti minä aloin voimaan päätin että minä en salli itelleni negatiivisia ajatuksia, tai jos ne pulpahtaa mieleen niin sitten alan miettimään miten minä tuon voisin vähän paremmin esittää itelleni.

 

Minä olen hyvä juuri sellaisena kuin olen

Just just, vois joku sanoa ja varmasti esille tulis se piiiitkä litania asioista missä ei ole hyvä. Pah! Tässä kohtaa pitää kertoa millaista työtä nuo personal trainerit tekevät, kehon- ja sielunhoitoa. Minun henk.koht. PT Jatta (vai pitäiskö sanoa jossain vaiheessa myös pastori) auttoi minua käsittelemään niitä p-a ajatuksia itestäni niin että kun treenin jälkeen minun pääkopassa kuului se kuuluisa "klik" minä tajusin että kukaan muu kuin minä itte ei voi vastata minun tekemisistäni, kukaan muu kuin minä itte ei ole vastuussa siitä tunnenko loppukädessä itteni vahvaksi ja voimakkaaksi ja hyväksi.

Ja näinhän se on, vaikka sulla olis kuin hyvä tukiverkosto ympärillä mutta sinä itte lyttäät itteäsi koko ajan alaspäin, ei se verkosto sinua jaksa kauan kannatella.

 

Minulle on tullut vastaan niin paljon myös sitä negatiiviselta kuulostavaa palautetta ja hienomuotoisesti rakennettua v*^*a että jossain vaiheessa meinas oma usko omiin kykyihin loppua. Se että kysytään vaivihkaa että kauankos se tämä dieetti tällä kertaa kestää tai aiotko näännyttää ittes kuinka laihaksi sai minun silmät ainaki avautumaan sen suhteen että jos ihmisellä on perustavaa laatua oleva negatiivinen tai suorastaa ilkeä luonne, hänen suustaan voi tuota odottaaki. Mutta kuinka se on vaarallista semmoiselle ihmiselle joka on herkillä elämäntapamuutoksen kourissa muutenkin?

Minun onnekseni (tai ehkä se oli tarkoitettu niin) minun ympärillä lähinnä minua on se oikea tukiverkosto joka pyyteettä minua tukee ja ne sanotaanko "kommentoijat" on pikkuhiljaa häipyneet taka-alalle. Se tuntekoon pistoksen ken haluaa, mutta näin tämä vaan on. Tästä a-haa-elämyksestä kuului kiitos myös pt:lle jonka kanssa näitä on puitu ihan "nokko".

 

Eteenpäin niinkö mummo lumessa

Nyt on pienimuotoinessa skaalassa oleva avautuminen suoritettu, minä lähden viettämään laadukasta lauantaita perheeni kanssa tuonne luontoon. Aamiainen (vai se tais olla kyllä brunch) ja F1-aika-ajot sai sopivan boostin aikaiseksi, koittaa siis ulkotreeni maalaismaisemassa ja haravan varressa. Juoksevan hunajan ja lämpimän veden kanssa lutraamista yskän hoidossa jatkan sitten illalla.

 

 

 

 

Uutta pukkaa (ja vähän sitä soijaakin)

Sanotaan että syksy on uudistumisen aikaa, no minä päätin sitten uudistaa blogini ja siirtyä tänne blogspot:n ihmeelliseen maailmaan. Miehän olen aikasemmin kirjotellu tuonne wordpressin puolelle mutta nyt vois siirtää hajatelmat tänne.

Tarinahan ei ole tästä kummentunu vaikka sivustot vaihtuuki, pusken omia ajatuksia ja tuntemuksia pääsääntöisesti oman elämäntapamuutoksen kautta. Kaikki minut tietävät mistä ja millon tämä kaikki lähti joten ei siitä sen enempää. Ja onhan se kiva kun on jo vakilukijoitaki; tervetuloa vaan mukaan muutki!

Kaiken kaikkiaan alkanu syksy on menny jälleen niin nopsaan että muuta ei ehi kuin huokailemaan muka kiireisenä (hah). Edellisessä postauksessa kirjottelinkin enemmälti sitten mm. mindfulness- ja stressinhallinta-asioista kuin varsinaisesta raudan nostamisesta. Paljon olen lukenu aiheesta ja samalla tehny kotona yksikseni erilaisia harjoitteita. Jopa pienimuotoista hypnoosia olen kokeillu, missä pyritään vaikuttamaan juuriki omaan stressinhallintaan ja mielikuvaan itsestä positiviisessa mielessä. En ihan tainnu päästä sinne "ytimeen" mutta kyllä se rentoutti ja pakotti rauhoittumaan.

Pakollinen rauhoittuminen tuli sitten viime viikolla kun päälle iski kunnon syysflunssa. Kuumetta ei jälleen kerran, vain sitä viheliäistä kolotusta, särkyä ja armotonta räkimistä. Punkan pohjalla leväten meni 3 päivää, loput viikosta tepsuttelin neljän seinän sisällä tehden muka jotain hyödyllistä. En siis yhtään mitään.. En ees artikkeleiden lukemista tai referointia mitä olis kouluhommiin pitänyt tehdä. Enkä yhtään stressannu tästä.

Eilen oli pakko päästä isommalle lenkille, armoton vesisade taukos just sopivasti reiluksi tunniksi kun pääsin ystävän kanssa purkamaan viikon ajatuksia ja tapahtumia. Terapiaa parhaimmillaan, hämärässä illassa käveltiin kaupunginosan halki jossa on vielä vanhoja rintamamiestaloja, tuikkivat lamput ja kynttilät ikkunoissa. Olihan se kaunista ja rauhallista.

Tähän aamuun sitä heräsikin jälleen uusin voimin, sairastupa on nyt laajentunut eilisestä äidin toipilasluolasta koskemaan myös poitsun sairastelua. Yö meni meidän kaikkien kolmen nukkuessa samassa pedissä, poitsu toimi lämpöpatterina keskellä. Mies nukkui totuttuun tapaan kuin tukki.. Nyt on aika tehdä pikku kotitreeni kahvakuulan kera ja päivän muihin touhuihin sen jälkeen. Poitsu saa luvan toimia laskutehtävissä ja piiskata äiti muutamaan ylimääräiseen toistoon :)

Tuosta sanonnasta soijaa pukkaa (vaikka siitä en erityisemmin tykkää sanontanakaan) sen verran että aineenvaihdunta toimii tosi vilkkaasti, siitäkin huolimatta että viikon pakollinen lepoloma on takana. En ole siis koskaan kunnolla ymmärtäny ennen kuin nyt millainen merkitys sillä on kun aineenvaihdunta toimii kunnolla, kun se poistaa kaikki kuonat ja tulehdustilat. Varmaan monella on ollut samoja haasteita mm. pömpöttävän vatsan tai epämääräisten pöhötys-fiilisten kanssa mutta ite vasta nyt tajuan kuinka sairas minun elimistö on ollu kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen, siis varmaan osasyynä olleet väärät elämäntapatottumukset, ruokavalio jne. Tuossa linkissä puhutaankin lyhyesti aineenvaihdunnan myyteistä.

Suurin apu minulle on ollut juurikin ruokavalio-muutos, se että jättää pois vehnäjauhot, kovat rasvat ja lisää ruokavalioon kasvikset, hyvät juurekset ja syö tarpeeksi proteiinia. Kun oma ruokavalio esimerkiksi nyt on vähän kuin autopilotilla omassa arjessa niin vielä edelleen tulee välissä ihmeteltyä miten ihmeessä mie olen aikanaan tehnykki itelle niin paljon hallaa?

Mikään absolutisti minusta ei ole tullut minkään "rajoitteen" suhteen, päinvastoin. Nyt osaan herkutella ainakin oikeilla asioilla ja hyvällä omalla tunnolla myös nauttia siitä.

Tasapaino on löytynyt ja minusta siitä kuuluu kiitos omalle PT:lle Jatalle joka on ollut mukana tukemassa ja rohkaisemassa tässä matkan aikana. Training Jatta Sipola

Nokka kohti uusia kujeita! Alla muuten Six Deucen treenipökät jotka hankin toukokuussa, sillon ne jäivät reisien kohdalle; nyt ne solahti söpösti jalkaan. Hyvä minä!! Rakastakaa itteänne!